Jes! Johannes Brotherus yllättää - Hyppää uuteen pestiin - Näin Sanni perustelee: "Arvostan..."
Johannes Brotherus tulee apuvalmentajaksi The Voice of Finland -ohjelmaan.
27.2.2024 klo 9:00
Johannes Brotherus ja Sanni TVOF-stagella. Kuva: Nelonen
Johannes Brotherus tunnetaan KUUMAA-yhtyeen solistina ja lauluntekijänä. Yhtye on viettänyt uransa huippukautta. Heidän viimeisin albuminsa Hyvikset ja pahikset on striimannut nelinkertaista platinaa. Se nappasi vuoden myydyimmän albumin Emman tänä vuonna Emma-gaalassa ja palkittiin kaikkiaan neljällä palkinnolla.
Kuumaa-yhtyeen muodostavat basisti Aarni Soivio, laulaja Johannes Brotherus ja rumpali Jonttu Luhtavaara. Kuva lainattu Kuumaa-yhtyeen Instagram-tililtä:
Musiikkiareenoiden lisäksi Johannes Brotherus on nähty myös näyttelijänä kotimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Nyt hän hyppää uuteen rooliin The Voice of Finlandin apuvalmentajaksi Sannin tiimiin:
-Halusin Johanneksen apuvalmentajaksi, koska arvostan häntä lauluntekijänä, muusikkona ja esiintyjänä. Meillä on Johanneksen kanssa samanlainen värähtely, me aistimme paljon asioita, Sanni perustelee.
Lue myös: Tunnistatko? Tältä Salkkarit Tale Taalasmaa näyttää nyt - Emil Hallberg kovassa iskussa!
Lue myös: Arttu Wiskari avoimena - Kokenut takaiskuja ihmissuhteissa tästä syystä: "On lähteneet pois…"
The Voice of Finland Nelosella ja Ruudussa
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi
Suomi24 Viihde
![TVOF: Arttu Wiskari asetti nämä vaatimukset ennen ohjelmaa:](/viihde/s/65a94fbed9246-4154.jpg)
![Arttu Wiskari avoimena - Kokenut takaiskuja ihmissuhteissa tästä syystä:](/viihde/s/65c350b366f9a-4209.jpg)
![Kovia nimiä! TVOF-apuvalmentajat on tässä - Aloittavat sunnuntaina Kaksintaisteluissa!](/viihde/s/621ddb354686b-2853.jpg)
![Jaana Pelkonen palaa rytinällä tv:hen - Muistatko tämän vanhan realityn, jota juonsi Taru Valkeapää?](/viihde/s/6581a0d76325f-4082.jpg)
![TVOF-kisaajalla rankka tausta - MS-tauti vei Sannan pyörätuoliin, nyt kävelee lavalle:](/viihde/s/tvof-kisaajalla-rankka-tausta-ms-tauti-vei-sannan-pyoratuoliin-nyt-kavelee-lavalle-mulle-on-4193.jpg)
![Aika veijareita! TVOF: Senioreissa alaikäraja on 60, ei yläikärajaa - Katso tästä osallistujat!](/viihde/s/6284966fe6881-3041.jpg)