Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

No nyt! Toni Wirtanen kertoi ikävän uutisen - Vaimo Jannika B. kuittaa: "Jess! Nyt mäkin pääsen..."

Suosikkiuusinta: Apulanta-yhtyeen Olympiastadion keikka siirrettiin vuodelta 2021 vuoteen 2022.

18.6.2021 klo 15:00

Toni Wirtanen

Toni Wirtanen on Apulanta-yhtyeen keulakuva ja TVOF-valmentaja. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki


Koronapandemia on ollut hankala artisteille ja kaikille konserttien järjestämiseen osallistuville. Esimerkiksi Apulannan Olympiastadionin keikkaa ei järjestetä v. 2021, vaan keikka siirtyy kesälle 2022.


-Elokuussa piti soittaa loppuunmyydyllä Stadikalla ja juhlistaa meidän bändin 30-vuotista retkeä komeasti ja eniten. Ollaan kuitenkin saavuttu siihen pisteeseen, että joudumme ilmoittamaan, että A30-synttärijuhlia ei juhlita vielä tänä vuonna. Maailma on avautumassa, mutta juuri nyt tilanne ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä meille. Kaikkemme teimme, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Olemme tehneet älyttömän määrän työtä keikan eteen. Kuukausitolkulla ideointia, suunnittelua ja valmisteluja, inspiraatiota, innostusta ja tekemistä, Toni Wirtanen kommentoi Nelosen tiedotteessa v. 2021.



Wirtanen haluaa kuitenkin pysyä positiivisena:

-Nyt kuitenkin käännämme katseet tulevaan! Voimme nimittäin luvata, että ensi vuonna tulee hienoa! Sen me ansaitsemme, ja ennen kaikkea sen ansaitsevat meidän fanit, joiden kanssa tämä matka ollaan kuljettu. Nyt pitää vain jaksaa odottaa tämä viimeinen pätkä, niin kyllä tästä vielä juhlimaan päästään!, Wirtanen lupaa.


Apulanta tiedotti keikan siirrosta myös Insta-tilillään:


Wirtasen vaimo Jannika B. odottaa vauvaa ja hän näki keikan siirron heti positiivisesti. Jannika B. kirjoitti Apulannan Instassa:


-Jess! Nyt mäkin pääsen eturiviin pomppimaan!


Jannika B. on jakanut somessa kuvia itsestään ja "masuasukista".



Apulanta vetää 30-vuotisjuhlakeikan Helsingin Olympiastadionilla heinäkuussa 2022.


Juttu on suosikkiuusinta ja siihen on lisätty keikkainfo.

Suomi24 Viihde

Suosittelemme
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat