Elokuvat
Itsenäisyyspäivänä on tärkeää katsoa Tuntematon sotilas - Ja muistaa sodan järkyttävyys
Finlandia soi. Joukko uupuneita korpisotilaita kulkee suolla. He hautaavat kaatuneen sotilaan ja lyövät sammaleeseen ristiksi puukarahkan.
5.12.2024 klo 10:55
Edvin Laineen ohjaustyö on yhä edelleen monelle suomalaiselle se ainoa oikea Tuntematon. Kuva: Yle Kuvapalvelu.
Klassikkoelokuva kertoo konekiväärikomppanian miesten vaiheista jatkosodassa. Ohjaaja Edvin Laineen elokuvaan valitsemat näyttelijät tekivät henkilöhahmoista lihaa ja verta - antoivat sotilaille kasvot.
Reino Tolvanen on Rokka, Heikki Savolainen on Hietanen ja Veikko Sinisalo on Lahtinen, meistä monelle suomalaiselle tuttuja hahmoja. Rooleissa nähdään laajalla rintamalla suomalaisia näyttelijöitä, kuten Åke Lindman, Tauno Palo, Jussi Jurkka, Pentti Siimes ja Tarmo Manni.
Rahikainen (Kaarlo Halttunen), Lehto (Åke Lindman) ja Määttä (Pentti Siimes). Kuva: Yle Kuvapalvelu.
Heikki Savolainen (Hietanen). Yle Kuvapalvelu.
Veikko Sinisalo (Lahtinen). Yle Kuvapalvelu.
Kuvassa mm. Heikki Savolainen (Hietanen) ja Veikko Sinisalo (Lahtinen). Yle Kuvapalvelu.
Edvin Laineen ohjaama elokuva pohjautuu Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin.
Tuntematon sotilas (Suomi 1955). Restauroitu esityskopio. Tuottaja: T. J. Särkkä. Ohjaaja: Edvin Laine.
Tuntematon sotilas (16) Yle Teema pe 06.12. klo 12.
Suomi24 Viihde
Lue seuraavaksi





