Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt Nettialet
Televisio

Susanna Laine avoimena uudesta Salkkarit-pestistä: “Jännittää on ehkä vähän liian voimakas sana”

Susanna Laine aloittaa Salatut elämät -kuvaukset helmikuussa ja hänen hahmonsa nimi on Marika.

6.2.2021 klo 10:00

Susanna Laine

Susanna Laine teki pitkän pestin Puoli seitsemän juontajana, jona aikana ohjelma palkittiin mm. Kultainen Venla -patsaalla. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Susanna Laine on kiinnitetty Salatut elämät -draamasarjaan. Vastasitko heti kyllä, kun sinut kysyttiin mukaan Salkkareihin? Mikä oli ensireaktiosi?

- Mä olin aluksi, että oho! Aluksi vähän mietin, kun olin just lopettanut Puoli seitsemän -ohjelmassa ja olin päättänyt, että olen vähän aikaa tekemättä mitään. Mutta sitten kuulin, että kuvaukset alkaisivat vasta helmikuussa ja ajattelin, että kyllä mä lähden. Olen aina halunnut näytellä ja tykännyt siitä - halunnut tehdä sitä enemmän.



Laine jättäytyi Puoli seitsemän -ohjelmasta pois viime vuonna, hänellä oli takanaan kuusi vuotta ja lähemmäs tuhat suoraa lähetystä. Salkkareihin lähtö aiheutti monenlaisia kysymyksiä, myös kummeksuvia:

- Kaikki on kysyneet, että miten kun oot niin väsynyt, niin miten voit lähteä Salkkareihin. Mutta sain kyllä levättyä marras-joulukuun, ainoastaan tein Kuusijuhlan jouluna. Nyt tänä vuonna olen tehnyt Yle Olohuonetta, ja suora lähetys tulee vain lauantaina. Hyvin olen saanut nyt hengähdettyä, usein voi olla koko viikko vapaana, Laine kommentoi.


Lue lisää: Susanna Laine jättää kadehditun työnsä: "Tuntuu todella haastavalta jättää pesti, mutta..."


Susanna Laine

Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen tekivät tiivistä yhteistyötä Puoli seitsemän juontajina. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Lue lisää: Mikko Kekäläinen kyynelten partaalla - Vaikea ero Susanna Laineen jättäessä suosikkisarjan


Mitä suosikkijuontaja-näyttelijä on sitten vapaa-ajallaan tehnyt?

- Olen ollut kotona samoin kuin koko Suomi ja koko maailma. Vähän urheillut ja tehnyt kotijumppia, lukenut kirjoja, opetellut kokkaamaan ja kuunnellut äänikirjoja, ei mitään kummempaa. Olen nähnyt ystäviä sen mitä on pystynyt ja käynyt moikkaamassa vanhempia.

Susanna Laine

Susanna Laine näyttelee Marika-hahmoa Salatut elämät -draamasarjassa. Kuvaukset alkavat helmikuussa 2021. Kuva: MTV3


Näyttelet nyt ensimmäistä kertaa tv:ssä isossa roolissa. Jännittääkö, mitkä on fiilikset?

-Olen vieraillut elokuvassa ja tv-sarjoissa, mutta tämä on pitempi rooli. Jännittää on ehkä vähän liian voimakas sana. En vielä oikein tiedä, mitä on tulossa, tosi mielenkiintoista päästä tekemään ja kehittymään näyttelijänä kameran edessä.


Susanna Laine on mukana Salatut elämät -draamasarjassa keväällä 2021.


Lue lisää: Oho! Susanna Laine paljastaa somessa: On SuomiLOVE uusi juontaja - Jenni Pääskysaari ei enää mukana


Lue lisää: Nyt menee tunteisiin! Konsta Hietanen, Susanna Laine & muut tekivät Salkkarit biisistä uuden version


Salatut elämät MTV3 arkisin klo 19.30

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat