Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Susanna Laine jättää kadehditun työnsä: "Tuntuu todella haastavalta jättää pesti, mutta..."

Susanna Laine on tehnyt Puoli seitsemässä noin tuhat suoraa lähetystä. Nyt on aika jättää hyvästit.

30.10.2020 klo 8:00

Puoli seitsemän

Susanna Laine on juontanut Puoli seitsemän -suosikkiohjelmaa kuutisen vuotta. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Uudet tuulet puhaltavat Yle TV1:n kestosuosikkeihin kuuluvassa Puoli seitsemän -ohjelmassa, kun Susanna Laine jättäytyy pois ohjelmasta. Moni ihmetteli päätöstä, sillä pesti on monen haluama ja kadehtima.


Susanna Laine kiittelee Ylen tiedotteessa, että takana on kuusi hienoa vuotta Puoli seitsemän tiimissä. Päätös lähteä kohti uusia tuulia syntyi pikku hiljaa.


- Nämä vuodet Puoli seiskassa ovat olleet työelämäni ihanimmat ja antoisimmat vuodet. Olen nauttinut valtavasti ohjelman tekemisestä. Tämä on ollut enemmän kuin työpaikka. Tuntuu todella haastavalta jättää pesti, mutta nyt on oikea hetki jatkaa matkaa, Susanna Laine kertoo.


Ella Kanninen tulee ohjelmaan Laineen tilalle.


Lue lisää: Ella Kanninen on uusi Puoli seitsemän juontaja: "Sydän pamppailee..." Hyppää Susanna Laineen tilalle



Puoli seitsemän

Laine ja Kekäläinen tiimeineen on menestynyt. Puoli seitsemän on palkittu Kultaisella Venlalla Suomen parhaana tv-ohjelmana vuonna 2019. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Puoli seitsemän tulee joka arki-ilta tv:stä ja lähestys on suora. Työ on tekijöille kuormittavaa.


- Ohjelman tekeminen on todella intensiivistä. Puoli seitsemän on juna, johon hypätään syyskuun alussa ja tullaan perille toukokuun puolessa välissä. Ohjelman tekeminen on aika sitovaa, kun joka arkipäivä ollaan ruudussa ja monesti viikonloputkin menevät tulevaan valmistautuessa. Joten on kiva saada elämään uutta rytmiä ja ehkä vähän enemmän sitä vapaa-aikaa, Susanna Laine haaveilee.


Susanna Laineen viimeinen Puoli seitsemän -lähetys on 30.10.


- Eniten tulee ikävä ihmisiä, jotka ohjelmaa ovat tehneet, erityisesti tietenkin Mikkoa (Kekäläinen). Meillä on hyvä meininki keskenämme, ja se on vain parantunut vuosien saatossa.


Lue lisää: Mikko Kekäläinen kyynelten partaalla - Vaikea ero Susanna Laineen jättäessä suosikkisarjan


Puoli seitsemän

Susanna Lainetta nähdään tv:ssä koko syksy, sillä hän juontaa Timo Koivusalon kanssa Tuttu Juttu Shown. Kuva: MTV3


Susanna Laineen viimeinen Puoli seitsemän -lähetys on pe 30.10.


Puoli seitsemän arkisin klo 18.30

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Lähde: Yle

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»