Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Huhhuh! Antonio Flores oikoo huhuja: "Että Pekka Haavisto on pelastanut mut jostain bungalowista..."

Antonio Flores on mukana uudessa Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! -realityssä.

20.1.2022 klo 9:20

Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois!

Antonio Flores on nähty tv:ssä Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa, jossa hän ylsi finaaliin asti. Hän on opiskellut parturi-kampaajaksi, media-assistentiksi ja stuertiksi. Kuva: KKM


Antonio Flores on Ecuadorista kotoisin oleva, Suomessa 90-luvun lopusta lähtien asunut kampaaja-maskeeraaja. Hän nousi julkisuuteen vuoden 2012 presidentinvaalien aikaan puolisonsa, nykyisen ulkoministeri Pekka Haaviston puolisona.


Antonio Flores on mukana uudessa Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! -realityssä. Mikä sai sinut lähtemään mukaan hurjaan viidakkoseikkailuun?

-Halusin haastaa itseni tuollaisissa olosuhteissa. Moni ajatteli, että koska olen Etelä-Amerikasta, niin pärjään hyvin, muttei se niin mennyt. Mietin, etten halua lähteä mukaan ohjelmaan, jossa on koko ajan hirveästi juoruamista. Mutta tästä tulee hyvä fiilis. Sain kuulla ennakkoon, että mukaan on tulossa hieno porukka.


Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois!

Antonio Flores on juuri saapunut keskelle Argentiinan viidakkoa. Kuva: MTV3


Flores kertoo nauraen, että hänestä on liikkunut outoja huhuja, jotka eivät todellakaan pidä paikkaansa.

-En ole ikinä asunut viidakossa, enkä sademetsässä, vaikka moni luulee, että tulen sieltä. Että Pekka (Haavisto) on pelastanut mut jostain bungalowista, eikä mulla ollut vaatteita. Olen aina asunut kaupungissa omakotitalossa. Ecuadorin pääkaupungissa on 2,5 miljoonaa asukasta.


Miten kotona puoliso Pekka Haavisto suhtautui Olen julkkis -ohjelmaan lähtöäsi?

-Me aina jutellaan näistä asioista yhdessä. Kysyin häneltä, että mitä mieltä sä olet. Hän mietti ja ei ollut ihan varma, kun mä olen ollut poissa julkisuudesta. Selitin hänelle ohjelma-idean. Hän sanoi, että päätä itse. Jos haluat lähteä, lähde. Hänellä jäi mieleen se “olen julkkis”, mikä ei kuulostanut hyvältä.


Lue myös: Yökylässä: Pekka Haavisto yllättää Teuvo Hakkarainen kommentilla - "Homo-soitto" jouluaattona


Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois!

Julkkikset majoittuivat vaatimattomasti viidakossa. Kuvassa Esko Eerikäinen tutustuu alkeellisiin leiriolosuhteisiin. Kuva: MTV3


Mikä oli parasta viidakossa?

-Olla ilman puhelinta ja tietokonetta. Opin kotimaassani katsomaan ajan auringosta ja se auttoi hahmottamaan aikaa. Aurinko nousi n. klo 5.30. Me kaikki pystyttiin olemaan ilman mitään mediaa, se oli hieno kokemus. Ei tullut kertaakaan sellaista hetkeä, että joku olisi ärsyttänyt.


Mikä oli kamalinta?

-Pelottavaa ja kamalaa oli syödä outoja eläimiä. En ole koskaan syönyt torakoita, enkä mitään outoja juttuja.


Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois!

Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! kisaajat ryhmäpotretissa. Antonio Flores edessä oikealla. Kuva: MTV3


Lue myös: Ötökät ja käärmeet riesana: Olen julkkis -realityssä Esko Eerikäinen, Antonio Flores, Sara Sieppi...


Miten selvisit viidakossa yöllä?

-Olen unikeko ja nukun aika paljon. Kun menin nukkumaan, niin puoli tuntia mietin jotain. Muut oli kateellisia, että miten pystyn nukkumaan koko ajan. Se on lahja.


Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! MTV3 ja mtv-palvelussa

Katso lisää tv-ohjelmien lähetysaikoja Telsu.fi


Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»