Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Apu: Suvi Teräsniska meni terapiaan aviokriisin takia: "Meillä on ihan ok sanoa puolisolle, että..."

Suvi Teräsniska on naimisissa Simo Aallon kanssa.

2.12.2022 klo 10:42

Suvi Teräsniska

Suvi Teräsniska on suosittu laulaja, joka on nähty tv:ssä mm. Tähdet, tähdet ja Vain elämää -ohjelmissa sekä lukuisissa konserteissa. Kuva: KKM


Artisti Suvi Teräsniska on kertonut Apu-lehdelle antamassaan haastattelussa elämästään ja mm. korona-ajan jälkiseuraamuksista.


Koronan aiheuttaman poikkeusolon aikana Teräsniska huomasi, ettei puolisolle jää aikaa, vaikka poikkeusolon myötä sitä oli enemmän kuin koskaan. Suvi Teräsniska on naimisissa Simo Aallon kanssa ja perheessä on kolme poikaa. He kumpikin työskentelevät musiikkialalla.


Suvi Teräsniska jakoi Instagram-tilillään kuvan poikiensa kanssa Lasten oikeuksien päivänä:



Aviokriisi sai Teräsniskan hakeutumaan terapiaan.

-Oli ihanaa löytää neutraali paikka, missä puhua ja sanoittaa asioita itselleen, laulaja kertoo Apu-lehdelle.


Teräsniska kertoo oppineensa terapiassa, että omillaan olollekin pitää löytää aikaa. Pariskunta hankki ensimmäisenä koronakeväänä mökin, jossa voi olla itsekseen omien ajatusten kanssa.

-Meillä on ihan ok sanoa puolisolle, että minä lähden nyt mökille pariksi päiväksi, pärjäile!


Suvi Teräsniska

Teräsniska ja Aalto teettivät mökilleen huiman muodonmuutoksen, jota tv-katsojat pääsivät seuraamaan Huvila & Huussi -ohjelmassa. Tässä lopputuloksesta yllättynyt pariskunta. Ohjelma on katsottavissa ruutu.fi -palvelussa. Kuva: Nelonen


Teräsniska perheineen asuu Oulussa ja keikkarumba on pyörähtänyt täyteen käyntiin. Kesällä oli 43 keikkaa ja syksyllä laulaja on kiertänyt Ihmisen poika -konserttisalikiertueella.


Katso kuvat mökin muodonmuutoksesta: Suvi Teräsniska ja Simo-rakas yllättyvät perinpohjin: Huikea kesämökin muodonmuutos loksauttaa leuat


Lue myös: Suvi Teräsniska murtui kyyneliin, avioliitto kriisissä: ”Ollaan molemmat hakeuduttu terapiaan”


Lue myös: Suvi Teräsniska jakoi herkkiä kuvia Simo-rakkaansa kanssa - Tältä nuoripari näytti 10 vuotta sitten!


Huvila & Huussi ruutu.fi


Lähde: Apu

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»