Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Suvi Teräsniska pitää lupauksensa Olli Lindholmille - Palaa tästä erityissyystä tauolta: "En oo..."

Suvi Teräsniska yllätti alkuvuodesta kertoessaan jäävänsä keikkatauolle.

22.3.2023 klo 11:47

Suvi Teräsniska

Suvi Teräsniska on tehnyt lukuisia albumeja ja hittejä, hänet on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Kullervo Linnan Säätiön palkinnolla sekä Vuoden iskelmäalbumin ja Vuoden lastenmusiikkialbumin Emmoilla. Kuva: KKM


Laulaja Suvi Teräsniska perui alkuvuodesta lähes kaikki kevään keikat. Hän kertoi Instagramissa tehneensä töitä 15 vuotta ja vetäneensä pyöreästi 1500 keikkaa. Kohu oli valmis ja laulajan uupumisesta spekuloitiin.


Nyt laulaja on kertonut Instagram-tilillään palaavansa lavalle ja kyseessä onkin yksi erityinen keikka perjantaina 24.3.


Suvi Teräsniska kirjoittaa Instagram-tilillään näin:

-Ensi perjantain konsertti on yhden aikakauden upea päätös ja minulle henkilökohtaisesti tärkeä etappi. Muistan, kun Olli (Lindholm) kysyi minulta, että voisinko olla mukana Yön 40-vuotiskonsertissa, vaikka mulla omiakin keikkoja riittää ja kalenteri on jatkuvasti täynnä. Sanoin, etten mistään hinnasta haluaisi jäädä sieltä pois. Tätä konserttia on siis suunniteltu jo vuosikausia ja nyt se viimein toteutuu.


Juttu jatkuu kuvan jälkeen ->


Suvi Teräsniska jakoi kaksi kuvaa Instagramissa. Ekassa kuvassa laulaja on yksin tummanpuhuvassa kuvassa, toisessa kuvassa on 40 VUOTTA YÖTÄ juhlakonsertin juliste. Kuvat vesarantaphotography:



Teräsniska jatkaa somessa:

-Ollia ja Jussia (Hakulinen) ei korvaa kukaan, mutta heidän tekemänsä ja esittämänsä musiikki on edelleen rakasta tuhansille faneille, siis myös minulle. En oo tälle vuotta kauheesti vielä lauleskellu, joten täytynee tässä alkaa verryttelemään äänihuulia perjantaita varten.


Lopuksi Teräsniska kutsuu tulemaan paikalle juhlistamaan 40-vuotista musiikkia yhdessä. Yö-yhtyeen juhlakonsertissa ovat mukana Teräsniskan lisäksi mm. Pauli Hanhiniemi, Herra Ylppö ja JP Leppäluoto.


Yö-yhtyeestä sekä Olli Lindholm että Jussi Hakulinen ovat menehtyneet. Lindholm menehtyi v. 2019 ja Hakulinen v. 2022.


Suvi Teräsniska

Suvi Teräsniska ja hänen puolisonsa Simo Aalto teettivät mökilleen huiman muodonmuutoksen Huvila & Huussi -ohjelmassa. Ohjelma on katsottavissa ruutu.fi -palvelussa. Kuva: Nelonen


Laulajattaren keikkatauko tuntuu jatkuvan, sillä Warner Music Liven keikkakalenterin mukaan Yö-yhtyeen juhlakeikan jälkeen Teräsniska nähdään lavalla vasta kesäkuussa Ikaalisissa.


Suvi Teräsniska on naimisissa Simo Aallon kanssa ja perheessä on kolme poikaa. Myös Aalto on musiikkialalla.


Lue lisää: Apu: Suvi Teräsniska meni terapiaan aviokriisin takia: "Meillä on ihan ok sanoa puolisolle, että..."


Lue lisää: Suvi Teräsniska antaa rehellisen syyn keikkojen perumiselleen: "Päätin ottaa nyt keväälle..."


Lue lisää: Oho! Kohuotsikoihin noussut Suvi Teräsniska tv:ssä - Mukana harvoin julkisuudessa nähty Oskari-veli!


Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»