Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Selviytyjät-tippuja Essi Unkuri paljastaa saarelta: “Miss Suomena se ei ole hirveän yleistä...”

Selviytyjät Suomi uusi kausi käydään Malesiassa. Yksi kisaajista on missi Essi Unkuri.

26.9.2022 klo 9:25

Selviytyjät Suomi

Essi Unkuri voitti Miss Suomi -kisan v. 2021. Hän työskentelee mallina, juontajana, somevaikuttajana ja näyttelijänä. Kuva: KKM


Essi Unkuri ei ottanut Selviytyjät Suomi -realityä kevyesti. Hän aloitti valmistautumisen Selviytyjiin hyvissä ajoin personal trainerin, henkisen valmentajan ja tutun eräoppaan neuvoin. Taustalta löytyy myös kaksi uintikurssia.



Miksi lähdit mukaan ohjelmaan?

-Se on hyvä kysymys, välillä kysyin samaa itseltä. Itsensä haastaminen oli päällimmäisenä. Olen seurannut Selviytyjiä, mutten ollut ajatellut, että itse sinne menisin tai että pärjäisin siellä. Viime vuosina on tullut lujuutta ja vahvuutta, niin halusin pistää sen vielä koetukselle. Olen onnellinen, että lähdin.


Mikä oli parasta?

-Kaikessa kauheudessaan se oli ihanaa. Pääsi noin upeaan paikkaan ja tutustui ihmisiin. Kaikki oli läsnä siinä hetkessä, eikä ollut mitään ulkopuolisia tekijöitä. Pääsi olemaan ilman meikkiä ja ilman somea - Miss Suomena se ei ole hirveän yleistä. Pystyin elämään hetkessä. Missiorganisaatio oli innoissaan ja kannusti lähtemään.


Selviytyjät Suomi

Essi Unkuri Selviytyjät Suomi -kisatunnelmissa. Kuva: Nelonen/Lars Johnson


Mikä oli kamalinta?

-Kamalinta oli yöt, myrskyt ja se henkinen peli. Henkinen puoli viidakossa ja sen jälkeen. Iso prosessi käydään kotiin palaamisen jälkeen henkisesti. Kotiutuminen ja arkeen paluu on oma hommansa. Käy tosi paljon tilanteita vielä läpi ja mitä on sanonut, sitä käy vahvasti läpi monella tapaa. Suurimpana on se, että ollaan omassa kuplassa ja eristettynä. Muu elämä tuntuu tosi kaukaiselta.


Mitä ruokaa kaipasit eniten?

-Jotain hyvin rasvaista ja suolaista, siipiä, burgereita, pizzaa ja Pepsi Maxia. Se oli janojuoma, jota olisi halunnut. Vesi oli aika mautonta.


Essi Unkuri jakoi Instagram-tilillään kuvia Selviytyjät Suomi -trailerin kuvauksista. Katso kaikki kuvat painamalla kuvassa oikealla olevaa nuolta:



Mitä tavaraa kaipasit eniten?

-Eniten kaipasin ehkä, mitähän mä sanoisin, pesuainetta. Jotain millä peseytyä, sillä sitähän ei tietenkään saanut ottaa mukaan. Olisi jollain tapaa tuntenut itsensä edes hetkeksi puhtaaksi.


Ketä ihmistä kaipasit eniten?

-Tottakai oma puoliso. Jännitti lähteä, kun ei olla oltu erossa paria viikkoa kauempaa, ja silloin on voinut pitää yhteyttä. Nyt oltiin eristyksissä, olihan se jännittävää. Koti-ikävä kyllä tuli. Aika paljon puhuttiin leirissä kotiasioista, siellä sai vertaistukea.


Essi Unkuri seurustelee Viljami Harjuniemen kanssa. Unkuri jakoi Instagram-tilillään kuvia pariskunnasta vuosipäivän kunniaksi. Katso kaikki kuvat painamalla kuvassa oikealla olevaa nuolta:



Ylittikö vai alittiko odotuksesi?

-Vaikea kuvitella, mitä odottaisi. Se oli jotain, mitä ei voi kuvitella. Oli erilaista, mitä ajattelin, mutta oli yhtä hienoa, kun ajattelin.


Lähtisitkö uudelleen mukaan?

-Lähtisin kyllä. Vähän pitäisi miettiä, mutta oli se niin spessua, että lähtisin.


Lue myös: Tätä et nähnyt TV:ssä: Kovana päsmärinä tunnettu Selviytyjät-kisaaja tuupertuu- Dramatiikkaa ilmassa


Lue myös: Sähköä ilmassa! Selviytyjät-tippuja Viivi Vaattovaara kohtasi Joalin Loukamaan: "Sä petit mut!"


Lue myös: Selviytyjät-tippuja Joalin Loukamaa ei voinut sietää tätä Malesiassa: “Narskui vain, kun...”


Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa su klo 19.30

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi






Kirsti Kurki-Myllymäki

Suosittelemme
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat