Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt Nettialet
Televisio

Yle: Antti Tuisku paljastaa hämärästä mallikeikasta: Vain bokserit jalassa, strippari "työkaverina"

Suosittu artisti Antti Tuisku paljasti YleX:n haastattelussa tehneensä 18-vuotiaana varsin erikoisen keikan, jossa hän ei todellakaan laulanut.

5.3.2021 klo 10:50

Antti Tuisku

Rovaniemelle takaisin muuttanut Antti Tuisku tuli julkisuuteen Idols-kisasta. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki


Antti Tuisku teki YleX:n Yotube-kanavalla julkaistulla Vastaa tai syö -videolla paljastuksia elämästään. Vastaa tai syö -videoissa ideana on, että pitää vastata juontaja Tommi Mannisen outoihin kysymyksiin tai vaihtoehtoisesti syödä jotain ällöttävää.


Tuisku on julkaissut mm. Rahan takii -kappaleen, jossa ironisoi, mitä kaikkea sitä tekeekään ansaitakseen elantonsa. Nyt Tuisku pistettiin kertomaan kyseenalaisin tapa, jolla hän on tehnyt rahaa.



Tuisku kertoikin varsin mehevän paljastuksen nuoruudestaan:

- Kyllä mun mielestä se on aika kyseenalaista, että mie on 18-vuotiaana ollut bodypainting-poika ja tienannut rahani sillä. Me ollaan esimerkiksi lähdetty ihan "keikalle" mun kaverin Jennan kanssa. Siis Rovaniemeltä ajamaan autolla Vantaalle, jossa on ollut illalla tällainen Pitsien yö -tapahtuma, missä on esiintynyt strippari, siellä on ollut seksivälinemyyntipiste, Tuisku kertoo.


(juttu jatkuu kuvan alla)


Antti Tuisku

Antti Tuisku on hypännyt lähiaikoinakin rohkeasti uuteen, hän teki uuden aluevaltauksen UMK-juontajana. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Antti Tuisku jatkaa:

- Yksi illan ohjelmanumero on ollut se, että mie oon mennyt bokserit jalassa sinne tanssilattialle niin, että ihmiset on saaneet sormiväreillä maalata mua, hän jatkaa.

- Siis kaikki ihmiset? Manninen kyselee ällistyneenä.

- Kaikki ihmiset, Tuisku toteaa vakavana.


Kun Manninen tämän jälkeen kysyy, paljonko Tuisku tienasi bodypainting-poikana, artisti vastaa:

- Ehkä 100 euroa. Mie oon saanut tyyliin 100 euroa ja sitten meille on maksettu bensat. Kerroinko mie siis oikeesti just tän tarinan, Tuisku naurahtaa lopuksi ihmetellen - ja vältti äklöruoan syömisen.


Katso koko haastattelu tästä:



Suomi24 Viihde

Asiasanat: Antti Tuisku
Lue seuraavaksi
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat