TV-VINKKI: 70 on vain numero - Hannele Lauri loistaa elokuvan pääroolissa iskelmätähti-Seija Kuulana
70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittama ja ohjaama komedia, jossa on myös vakavia säikeitä.
15.4.2024 klo 7:44
Hannele Lauri. Kuva: Yle
Kun koko kansan jumaloima iskelmätähti Seija Kuula rakastuu muusikko-Lauriin, hän joutuu astumaan tavallisten kuolevaisten pariin ja kestämään seuraukset.
Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yöllä nälkään. Stailisti on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä.
Seija Kuula (Hannele Lauri) ja Lauri (Mikko Nousiainen). Kuva Yle
Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin - ja kestettävä sen seuraukset.
Hannele Lauri ja Mikko Nousiainen näyttelevät elokuvan pääroolit: Marja Packalén ja Misa Palander nähdään leffassa riemukkaissa rooleissa.
Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa, leffa on vuodelta 2021.
70 on vain numero (S) la 27.04. klo 21 Yle Teema
Leffajuliste Yle
Suomi24 Viihde
![Ou nou! Hannele Lauri jakoi kuvia](/viihde/s/625facef70059-2969.jpg)
![Extreme-lomalle työttömäksi Jakomäkeen? Nousukausi-leffa tulee tv:stä ja se kannattaa katsoa!](/viihde/s/5cb4678fdabb8-497.jpg)
![Tykkäsitkö Kumman kaa ja Klikkaa mua tv-sarjoista? Nyt Johanna Vuoksenmaalta uusi tv-sarja!](/viihde/s/64d62b75c3ef7-3792.jpg)
![Nyt on kova! Tätä tulossa Vain elämää -suosikkisarjassa - Jouni Hynynen heittää jymy-yllätyksen!](/viihde/s/654b6b5eb9425-4001.jpg)
![Isä Heikki ja poika Mikko Nousiainen illan tv-leffassa - Saattokeikka murtaa ennakkoluuloja](/viihde/s/isa-heikki-ja-poika-mikko-nousiainen-illan-tv-leffassa-saattokeikka-murtaa-ennakkoluuloja-423.jpg)
![TV-leffa: Varasto 2 - Konkarit Hannele Lauri ja Juha Muje yhdessä Aku Hirviniemen ja jengin kanssa](/viihde/s/tv-leffa-varasto-2-konkarit-hannele-lauri-ja-juha-muje-yhdessa-aku-hirviniemen-ja-jengin-kanssa-1365.jpg)