Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Elokuvat

TV:ssä: Olen suomalainen -leffa - Vaikuttava elämäkerta Kari Tapiosta kannattaa katsoa!

Kari Tapio oli yksi Suomen suosituimmista laulajista. Olen suomalainen -elokuva valottaa Kari Tapion elämän iloja ja varjopuolta.

12.8.2022 klo 7:13

Olen suomalainen

Matti Ristinen on uskottava Kari Tapiona. MTV3


Olen suomalainen -elokuva on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, unelmien tavoittelusta ja taistelusta oman paikan löytämiseksi. Se on elokuva Kari Tapiosta.



Taiteilija ja laulaja Kari Tapiosta eli Kari Tapani Jalkasesta tehty elämäkertaelokuva valottaa Jalkasen uran yhdeksi Suomen suosituimmista laulajasta yksityiselämää unohtamatta. Se on myös mainio ajankuva ja suomalaisen iskelmämusiikin ylistys.



Olen suomalainen

Kari Tapio (Matti Ristinen) ja Pia-vaimoa (Tiina Lymi) sohvalla hyvissä fiiliksissä. Kuva: MTV3


Elokuva kertoo itsensä voittamisesta ja elämän pettymyksistä. Ennen kaikkea se on tarina selviytymisestä ja ujosta savolaispojasta, josta lopulta kasvaa koko kansan tuntema legenda, Kari Tapio.


Kari Tapiona valkokankaalla nähdään Matti Ristinen ja hänen vaimonaan Pia Viheriävaarana Tiina Lymi. Paria nuorina esittävät Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola.


Leffan on ohjannut Aleksi Mäkelä.


Suomi 2019.


Olen suomalainen MTV3 ja mtv-palvelu la 13.8. klo 22.35

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Suosittelemme
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat