"Turha opettaa mua ristiin jalkojani laittaa..." Erika Vikman & rohkea "Kikka"-biisi - Katso video
Kikka-vaikutteet on kuultavissa Erika Vikmanin UMK-biisissä, johon inspiraation on antanut pornotähti ja kansanedustaja Ilona “Cicciolina” Staller.
27.1.2020 klo 9:35
Vuoden 2020 Uuden Musiikin Kilpailussa yksi finalistikappaleista on Erika Vikmanin Cicciolina. Yle Kuvapalvelu
Erika Vikman edustaa tämän vuoden UMK:n rohkeinta linjaa. Cicciolina-biisi on reipasta suomidiskoa, jossa seksuaalista vapautta ei piilotella. Musiikissa kuuluu selkeästi suomalaisen rohkean musiikin uranuurtaja, Kikan, vaikutus.
Kappaleella halutaan muistuttaa, etteivät rohkea naisellisuus ja feminismi sulje toisiaan pois.
-Laulullani on mielestäni tärkeä sanoma, jonka takana seison sataprosenttisesti. Toivon, että tällä on myös kuulijoihin voimauttava ja ajatuksia herättävä vaikutus!, Erika Vikman kertoo Ylen tiedotteessa.
Uuden Musiikin Kilpailun voitosta ja Suomen seuraavan euroviisuedustajan paikasta kisaajat ovat tässä. Vasemmalta: Erika Vikman, Sansa (ylärivi), Aksel Kankaanranta (keskellä), Catharina Zühlke (oikea yläreuna), F3M, eli Miara, Baby O ja Viv (keskellä), Tika (oikea reuna). Kuva: Mona Salminen ja Milla Määttä/Yle Kuvapalvelu
Idea Cicciolinaan syntyi Vikmanin nähtyä dokumentin italialaisesta pornonäyttelijästä ja poliitikosta Ilona “Cicciolina” Stallerista. Kappaleen videolla Vikman keimailee kukkaseppeleessä, josta Cicciolina on tunnettu.
UMK-ammattilaisraati kehuu biisiä:
-Tästä biisistä voi tulla suomalainen kestopop-hitti, jota soitetaan polttareissa vielä kymmenen vuoden kuluttuakin. Mökkitie Recordsin biisit on monella tapaa suomalaisuuden ytimessä ja tämä sopii hienosti Erikan karismaattiseen artistipersoonaan.
Katso ja kuuntele Cicciolina:
Lähde: Yle
Suomi24 Viihde
![Tämäkö on Suomi v. 2019? - Leipäjonoja, ei asuntoa - Viiltävä dokkarisarja suomalaisesta köyhyydestä](/viihde/s/lahes-700-000-suomalaista-on-koyhia-ruokajonoja-ei-asuntoa-rehellinen-dokkarisarja-koyhyydesta-799.jpg)
![Tässä on Erika Vikmanin nuorempi sisko: Hämmästyttävä yksityiskohta pistää silmään - Katso kuva!](/viihde/s/63749fb81a724-3326.jpg)
![Joulupukin Kuuma linja ja jouluaattoaamun perinteiset tv-ohjelmat - Katso tästä aikataulu!](/viihde/s/6582e34f0779e-4093.jpg)
![Oho! Erika Vikman kehrää kuumana:](/viihde/s/erika-vikman-kehraa-kuumana-ma-pyydan-anteeks-taal-on-niin-kuuma-on-pakko-luopuu-vaatteista-2360.jpg)
![Keikisteleekö Erika Vikman Cicciolina-biisillään Euroviisuissa tänä vuonna? - UMK-finaali tv:stä](/viihde/s/5e566cd4e97d9-1242.jpg)
![Tähtiainesta? Jennika Vikman ei jää isosiskonsa Erika Vikmanin varjoon:](/viihde/s/65a68eb7a083e-4123.jpg)