Elokuvat

Juuri naimisiin mennyt Roope Salminen oli median suosikki v. 2016 - Tuulahdus tuolta ajalta tv:ssä

Tositapahtumiin perustuva Teit meistä kauniin -elokuva kertoo Apulanta-yhtyeen tarinaa.

Teit meistä kauniin

Roope Salminen ja Vivian Nick. Salmisen kuva K. Kurki, Nickin kuva Pirunpeli-sarjasta MTV3.


Teit meistä kauniin -leffassa päästään mukaan Apulanta-bändin alkutaipaleelle. Yksi hahmoista on Roope Salminen, joka oli nousukiidossa tuolloin.


Bändi pystyyn


Toni (Tatu Sinisalo) muuttaa äitinsä kanssa Heinolaan isänsä kuoltua. Nuori mies etsii paikkaansa ja päätyy perustamaan punk-bändin Antin (Roope Salminen) kanssa.


Kun porukkaan liittyy Sipe (Teppo Manner) bändi alkaa olla siinä ja se nimetään vitsikkäästi Apulannaksi.


Teit meistä kauniin

Toni, Sipe ja Antti perustavat punk-bändin keskellä lama-Suomea. Kuva: Nelonen.


Basistin virkaa hoitaa alkumetreillä amerikkalainen vaihto-oppilas Mandy (Mimosa Willamo). Mutta kun vaihtarivuosi loppuu, kylillä pahamaineisena poikana mainetta niittänyt Tuukka Temonen (Iiro Panula) alkaa paukuttaa bassokitaraa.


Bändi menee läpi tuulen ja tuiskun, mutta lopussa kiitos seisoo. Apulanta on koko kansan tuntema punk-bändi.


Leffan on ohjannut Tuukka Temonen.


Roope Salminen on nyt naimisissa


Roope Salminen ja Vivian Nick menivät naimisiin tänä kesänä. Leffan julkaisun aikaan v. 2016 Roope Salminen ei ollut naimisissa, eikä hänellä ollut lasta.


Leffan tekoaikoihin Salminen seurusteli Sara Siepin kanssa. He seurustelivat lähes kolme vuotta, kunnes suhde päättyi v. 2018.


Sieppi on avannut hankaliakin aikoja sisältävää suhdetta mm. blogissa ja kertoo, eron syyksi parin erilaisen arvomaailman.


Vivian Nick-Salminen jakoi kuvia häistä, kuvat lainattu Nick-Salmisen Instagram-tililtä:



Kymmenen vuotta sitten Salminen oli isosti mediassa. Hänet palkittiin mm. vuoden 2016 Musiikki & Media -gaalassa vuoden mediapersoonana ja hänellä oli oma keskusteluohjelma Roope Salminen Show.


Tätä nykyä Salmisella on yksi lapsi ex-kumppani Helmi-Leena Nummelan kanssa.


Lue myös: Oho! Hanna Pakarinen sai Roope Salmisen suivaantumaan Vain elämää lehdistötilaisuudessa:"Per**kele!"


Suomi 2016 (111`)


Teit meistä kauniin la 8.8. klo 23.55 Nelonen

Katso ohjelmatiedot Telsu.fi

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»