Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Jenni Vartiainen täytti 39 vuotta - Tältä alkuvuodesta lapsen saanut suosikkilaulaja näyttää nyt!

Megasuosittu Jenni Vartiainen on täyttänyt vuosia.

25.3.2022 klo 13:00

Jenni Vartiainen

Vain elämää -ohjelmassa nähtiin harvinaislaatuinen vieras, kun Jenni Vartiainen esiintyi viime vuonna Chisun kanssa Anssi Kelalle ja muille artisteille. Kuva: Nelonen


Laulaja, lauluntekijä Jenni Vartiainen on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän on pokannut uransa aikana mm. yhdeksän Emma-palkintoa. Megasuosittu Vartiainen nousi julkisuuteen Popstars-ohjelmasta.



Vartiaisesta ei olla kuultu tai nähty juurikaan kotimaassa. 39-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi palkittu laulajatar julkaisi Instagram-kuvan, jossa hän hymyilee olkilierihattu päässään iloisen näköisenä.


-Kolmeysi Let’s go. Kiitos onnitteluista! Vartiainen kirjoittaa.



Postaus kirvoittaa onnitteluja ja laulajaa onnittelevat mm. Teemu Muurimäki, Chisu, Michael Monroe, Anna Puu, Mariska, Maria Veitola, HP Parviainen, Anni Hautala ja Vesala.


Yksityiselämästään vaitonainen Vartiainen on asunut Yhdysvalloissa New Yorkissa jo useamman vuoden. Hänellä on kaksi lasta avomiehensä kanssa. Perheeseen syntyi toinen lapsi tämän vuoden alussa.


Alkuvuodesta Vartiainen julkaisi Instagramissa kuvan juuri syntyneestä lapsestaan:



Myös Suomi24 Viihde onnittelee!


Katso tv-ohjelmien ajat kätevästi Telsu.fi

Suomi24 Viihde

Asiasanat: Jenni Vartiainen
Lue seuraavaksi
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat