Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Ilouutinen Puoli seitsemän -faneille! Mikko Kekäläinen ja Susani Mahadura tykittävät lauantaisin!

Mikko Kekäläinen ja Susani Mahadura juontavat lauantaisin Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa päästään kehäkolmosen ulkopuolelle.

12.6.2021 klo 8:00

Puoli seitsemän
Kesän Puoli seitsemän -lähetyksiä luotsaavat Mikko Kekäläinen ja Susani Mahadura. Puoli seitsemän ex-juontaja Susanna Laine puolestaan Yle Olohuonetta. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Puoli seitsemän on perinteisesti pitänyt kesäisin taukoa, mutta nyt ohjelma nähdään suorana kesälauantaisin. Kultaisella Venlalla palkittu Puoli seitsemän piipahtaa kesälauantaisin kehäkolmosen ulkopuolella. Luvassa on entistä useampia haastateltavia ja tunnelmia myös muualta kuin pääkaupungista.



Puoli seitsemän

Mikko Kekäläinen on konkari toimittaja ja kotoisin Pieksämäeltä. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Ohjelman toinen juontaja, Mikko Kekäläinen, on asiasta tohkeissaan:


-Ihan parasta päästä tekemään Puoli seiskaa myös kesällä. Uskon, että kesälähetyksissä tulee olemaan aivan omanlaisensa juhlan tunnelma. On erittäin siistiä päästä välillä myös Pasilan ulkopuolelle. Tuntuu kuin olisi lähdössä isompaankin seikkailuun ja sellainenhan tästä epäilemättä tuleekin!, suosikkijuontaja iloitsee Ylen tiedotteessa.


Lue myös: Mikko Kekäläinen kyynelten partaalla - Vaikea ero Susanna Laineen jättäessä suosikkisarjan


Puoli seitsemän

Susani Mahadura on Puoliseiskan lisäksi tuttu mm. Yle Puheen Mahadura & Özberkan -ohjelmasta ja tv:ssä hän on juontanut mm. Verta, hikeä ja t-paitoja. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Puoli seiskan kesäkiertue Tampereella la 12.6. ja Lahdessa la 19.6. Vieraina Tampereella malli ja yrittäjä Jenni Ahola, pitkän linjan teatteriammattilainen ja standup-koomikko Riku Suokas sekä räppäri, laulaja-lauluntekijä Jesse Markin, joka myös esittää uutta musiikkiaan.


Lue myös: Puoli seitsemän Susani Mahadura jakoi kuvan isästään - Äiti rakastui lomalla Sri Lankassa!


Puoli seitsemän Yle TV1 la klo 18.15

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi



Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»