Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Huumekohussa marinoitu Redrama Vain elämää -kuvauksista: "...valehtelevan, jos sanoo, ettei..."

Vain elämää uusi kausi starttaa syyskuussa ja Redrama on yksi artisteista.

13.8.2022 klo 10:00

Vain elämää

Pitkän soolouran lisäksi Redrama on vaikuttanut kokoonpanoissa Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Conscious Youths ja GG Caravan. Kuva: KKM


Redrama eli Lasse Mellberg, 44, on yksi tunnetuimmista englanninkielisen hiphopin tekijöistä Suomessa. Suuri yleisö tuntee miehen erityisesti The Voice of Finland -suosikkisarjan tähtivalmentajana.


Artisti on kertonut julkisuudessa päihdetaustastaan. Nyt otsikoita on syntynyt tiuhaan Redraman sorruttua käyttämään päihteitä tänä kesänä. Me Naiset lehdessä Redrama kertoi retkahtaneensa 12 vuoden raittiuden jälkeen.


Juhannuksen jälkeen Redrama oli aiheuttanut lähipiirissään huolta kuukauden mittaisella katoamistempullaan. Vain elämää -leiri pidettiin toukokuun lopussa.


Redrama jakoi Vain elämää -leiriltä kuvan omalla Instagram-tilillään:



Nelosen tiedotteessa Redrama kertoi tuntemuksiaan Vain elämää -kuvauksista ennen leiriä näin:

-Ystäväni Toni Wirtanen käski olla stressaamatta ja keskittyä hauskanpitoon ja ihmisten kanssa hengaamiseen. Tuo oli vastakohta sille, mitä päässäni liikkui. Ajattelin kaikkea, miten minun pitää olla ja mitä tehdä.


Redrama kertoo pohtineensa ohjelmaa jo ennakkoon:

-Olen miettinyt, tuleeko kutsua koskaan. Väitän jokaisen suomalaisen artistin valehtelevan, jos sanoo, ettei olisi ajatellut tätä. Minulle tuli heti olo, että tämä on pakko tehdä. Samaan aikaan pelkoni ja riittämättömyyden tunteeni heräsivät henkiin: pystynkö tähän ja olenko väärä ihminen. Päällimmäisenä oli kuitenkin tunne, että on suuri kunnia kun pyydetään mukaan.


Vain elämää

Redrama, Pete Parkkonen, Yona, Tommi Läntinen, Erika Vikman, Jyrki 69, Meiju Suvas ja Mikko Alatalo. Kuva: Nelonen


Uudella Vain elämää -kaudella mukana ovat Redraman lisäksi Erika Vikman, Mikko Alatalo, Yona, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 ja Tommi Läntinen.


Lue myös: Paniikkihäiriöstä kärsivä Erika Vikman paljastaa Vain elämää -kuvauksista: "Jännitän varmaan..."


Vain elämää alkaa Nelosella ja Ruudussa perjantaina 9.9. klo 20


Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»