Televisio

Anna Puu täytti vuosia – Maria Veitola paljasti yllättävän yhteisen perinteen

Laulaja Anna Puu vietti syntymäpäiväänsä 3. helmikuuta ja jakoi seuraajilleen iloisen päivityksen päivän tunnelmista.

Anna Puu

Anna Puu kuvattuna 2020 The Voice of Finlandin pressitilaisuudessa. Kuva: K. Kurki.


Laulaja Anna Puu juhli syntymäpäiväänsä maanantaina 3. helmikuuta. Puu kertoi juhlapäivän tunnelmista Instagramissa julkaisemassaan päivityksessä, jossa hän kuvaili päivää osuvasti “valon päiväksi”.


– Helmikuun kolmas päivä. Valon päivä. Mun syntymäpäivä, Puu kirjoitti.


Anna Puu kertoi syntymäpäiväänsä mahtuneen paljon lämpöä ja iloisia yllätyksiä. Hän kiitti seuraajiaan saamastaan huomiosta ja onnitteluista.


– Päivään on tosiaankin mahtunut valoa, paljon pusuja, useampi onnittelulaulu ja -viesti (Kiitos niistä <3), kukkia ja lahjoja, hän jatkoi.


Kuva lainattu Anna Puun Instagram-tililtä:


Paljasti ikänsä herttaisella tavalla


Juhlapäivään kuuluu myös herkuttelua. Anna Puu paljasti, että illan suunnitelmissa oli pizzaa ja donitseja, ja ehkä myös pieni juhlaolut.


– Kohta saan pizzaa ja donitseja. Ehkä juon yhden bissen. Tällaista on 44. vuosirenkaalla, hän kirjoitti.


"Salainen" aamupalakaveri paljasti itsensä


Kommenttikentässä onnitteluita sateli runsaasti julkkiskavereilta, mutta joukosta erottui erityisesti Maria Veitolan lämmin viesti.


– Mussukka. Onnea vielä! Oot kovin rakas mulle, Veitola kommentoi sydänemojein.


Anna Puu vastasi samalla mitalla ja paljasti samalla kaksikon yhteisen perinteen:


– RAKAAAAAS! Taas ikävöin mun aamupalakaveria uuden kahvikupin ääressä, Puu kirjoitti takaisin.


Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»