Vankilassa rötöstelyistä istuva Mirella, 24, tilittää: "Jos tekee jekkuu, pitää kestää kakkuu"
Linna tv-sarja avaa naisvankien arkea Hämeenlinnan uudessa älyvankilassa. Sarja tulee nyt uusintana. Oletko jo katsonut?
10.2.2025 klo 6:29
Mirella istuu tuomiota Hämeenlinnan uudessa vankilassa. Kuvassa Mirella istuu sängyllään keltaiseksi maalatussa huoneessa uudessa vankilassa. Kuva: Yle
Uusi Hämeenlinnan vankila on kansainvälisesti maailman moderneimpia. Sen tarkoitus ei ole olla pelkkä rangaistuslaitos, vaan "älyvankila", jonka tehtävänä on tarjota eväitä rikoksettomaan elämään vankeusajan jälkeen.
Linna-sarja seuraa vankien elämää Suomen ainoassa suljetussa naisvankilassa. Yksi vangeista on Mirella. Mirella asuu omassa huoneessa/sellissä, jossa on oma suihku ja vessa, eikä ikkunoissa ole kaltereita. Kaltereiden sijaan käytetään sähköistä valvontaa. Ovet suljetaan älykulkukorteilla.
Mirella jumalanpalveluksessa vankilassa. Kuva: Yle
Mirella on villi ja vapaa, hänen on vaikea sopeutua vankilaelämään. Vaikka vankila on moderni, ei se poista vapauden menettämistä. Vanhat kolttoset eivät myöskään viranomaisilta unohdu, eikä Mirella pääse karkuun menneisyyttään.
Naisella on kuitenkin realiteetit hallussa:
-Jos tekee jekkuu, pitää kestää kakkuu, 24-vuotias Mirella toteaa ohjelmassa.
Vankilanjohtaja Tuomo toimii myös älylaitteiden tukihenkilönä. Kuva: Yle
Näin sanotusti pöydän toisella puolella istuu vankilanjohtaja Tuomo, joka lähti vankilaan kesätöihin yli 30 vuotta sitten ja on yhä samalla tiellä. Uusi vankila asettaa johtajalleenkin uusia haasteita, mutta tuo myös lukuisia parannuksia verrattuna entiseen. Tuomo luotsaa niin alaisia kuin talon asukkaitakin rauhallisella ja varmalla otteella läpi alkuvaikeuksien.
Lue myös: Lilja, 31, on yksi Suomen vaarallisimmista naisista: Istuu elinkautista ja tekee lukio-opintoja
Linna uusintana maanantaisin Yle TV1 klo 19.30 ja Yle Areena
Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi
Suomi24 Viihde
Supersuosittu Mirella hätkähdytti somessa - Tämä eläin monelle liikaa: "HYI TOI ÖTÖKKÄ"
Lilja, 31, on yksi Suomen vaarallisimmista naisista: Istuu elinkautista ja tekee lukio-opintoja
Lääkäri hyväksikäytti Millaa vastaanotolla - Tiesitkö, että Suomessa lääkäri voi olla rikollinen?
Vappu Pimiä rehellisenä rakkausasioistaan - Näin hän tiesi, että Teemu Huuhtanen on se oikea!
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntai 9.11. - Yhdelle parille iso pettymys isänpäivän iltana!
Tässä ovat Elämäni biisi -vieraat lauantai 8.11. - Yksi vieras on harvinaista herkkua! 














