Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Syke nähdään viimein Nelosella - Juonessa tiedossa yllättävä käänne

Syke 5. kausi saa tv-ensi-iltansa Nelosella maaliskuussa.

27.2.2019 klo 10:00

Syke

Syke on suomalainen draamasarja, jonka tapahtumat sijoittuvat suurkaupungin keskussairaalan traumaosastolle. Kuva: Nelonen Media.


Sykkeen 5. kausi saa tv-ensi-iltansa Nelosella 25. maaliskuuta. Viides kausi käsittää yhteensä 40 jaksoa. Juonessa tapahtuu yllättävä käänne, sillä siinä tehdään aikahyppäys reilun kahden vuoden päähän siitä, mihin neljännellä kaudella jäätiin.


-Syke on ylittänyt kaikki odotuksensa Ruudussa ja nyt tuomme sen vielä laajemman yleisön nautittavaksi Neloselle parhaaseen katseluaikaan. Juoneen pääsee hyvin mukaan tässä vaiheessa, joten sarja saattaa löytää aivan uusiakin faneja Neloselta, Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen lupaa.



Syke

Syke-kokoonpanossa mm. Antti Luusuaniemi, Tiina Lymi ja Lena Meriläinen. Kuva: Nelonen Media.


Sykettä voi seurata maanantaista torstaihin kello 21. Perjantaisin kaikki viikolla esitetyt neljä jaksoa voi katsoa putkeen Livillä kello 21 alkaen. Jokainen jakso on nähtävissä myös Ruudussa ilmaiseksi tv-esityksensä jälkeen.


Lähde: Nelonen




Kirsti Kurki-Myllymäki

Asiasanat: Syke
Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»