Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Rakas ystävä Nina Mikkonen sysäsi Meiju Suvaksen elämänmuutokseen: "Tämä oli parasta, mitä..."

Meiju Suvas on yksi julkkiskisaajista uudella Suurin pudottaja Suomi -kaudella.

30.9.2020 klo 10:00

Suurin pudottaja Suomi

Meiju Suvas on 61-vuotias laulaja. Kuva: Nelonen/Petri Aho


Meiju Suvas on suomalaisten ikisuosikki, joka on tehnyt hittejä jo viidellä vuosikymmenellä. Ja hitit ovat kantaneet läpi vuosien, esimerkiksi v. 82 julkaistu Tahdon sinut on edelleen radioiden soittolistoilla. Usealla jalometallilevyllä palkittu Suvas on tehnyt myös paljon teatteritöitä musikaaleissa ja kesäteattereissa.


Meiju Suvas on pudottanut painoaan muutamia kertoja jo aikaisemminkin, ja hänet nähtiin viime kaudella Olet mitä syöt -ohjelmassa. Ahkeran keikkailijan kiireinen elämänrytmi ja pikkuherkuttelut ovat pitäneet tiukasti kilot kurittomina.


Suurin pudottaja Suomi

Meiju Suvas pääsi Suurin pudottaja Suomi -ohjelmassa punaisten joukkueeseen. Kuva: Nelonen/Jere Ruottu


Meiju Suvas kertoo Ruutu-videolla omasta tilanteestaan:


-Puhutaan niistä korona-kiloista, niin se on kyllä ihan totta. Kun sä oot kotona ja sit on leiponut kaikkee ja tehnyt kaikkee ja sitten itse vielä syönyt, kun ei ole tullut ketään kylään tietenkään, Suvas tilittää.


Meiju hakee Suurin pudottaja Suomesta elämänmuutosta, jonka turvin jaksaa painaa töitä vielä useita vuosia eteenpäin. Miettiessään ohjelmaan lähtöä Suvas sai päätöstä helpottaneen neuvon ystävältään Nina Mikkoselta. Sinnikäs Mikkonen voitti Suurin pudottaja -kisan viime kaudella.


-Yksi syy oli tietysti se, että minun rakas ystäväni Mikkosen Nina sanoi, että tämä oli parasta, mitä hänelle on ikinä tapahtunut. Että lähdet ilman muuta sinne. Se oli yksi primus motor tässä asiassa, Suvas kertoilee.


Suurin pudottaja Suomi

Suurin pudottaja Suomi -ohjelmassa on kaksi joukkuetta: punaiset ja siniset. Tässä Mika Pohjonen, Claudia Eve ja Daniel Lehtonen Meiju Suvaksen kanssa. Kuva: Nelonen/Jere Ruottu


Suurin pudottaja Suomi on Nelosen tuotantoa.

Katso lisää ohjelma-aikoja kätevästi Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»