Televisio

Muistatko? Jutta Larmin Juha-rakas oli Suomen eka Bachelor!

Jutta Larm ja Juha Larm ovat avio- ja työpari.

IhollaJutta ja Juha Larm Iholla-sarjassa. Kuva: MTV3


52-vuotias Jutta Larm on yksi Iholla-realityn tähdistä. Jutta Larm kuvaa mm. elämäänsä, kotiaan ja työtään realityssä. Sarjassa aviomies Juha Larm on merkittävästi esillä, mutta Larmit eivät esitelleet uusperheen lapsia.

-On lapsia, ja eivät halua olla julkisuudessa. Heidän haluaan pitää kunnioittaa. Tehdään miehen kanssa asioita ja hän kyllä näkyy. Pyörin kotona, ei ole hienoja juhlia ja reissuja, välillä tuntui itsekin, että pitääkö tässä alkaa keksiä jotain. Se arki tekee kiinnostavan, ei ole keinotekoisesti tehtyä. Kamera kulkee perusarjessa mukana, Jutta Larm avaa Suomi24 Viihteelle.


Jutta Larm on tuttu tv:stä jo vuosikymmenien ajalta. Yrittäjä kuitenkin miettii, haluaako vielä olla julkisuudessa.

-Olen ollut julkisuudessa 25 vuotta, mutta viime aikoina vähemmän. Haluanko edelleen olla esillä, isoja kysymyksiä nousee ja miettii. Miksi ylipäänsä haluaa jakaa omasta elämästään jotain, Jutta Larm pohtii.



IhollaJutta saa suukon mieheltään Iholla-sarjassa. Kuva: MTV3


Muistatko, että Jutan mies on Suomen ensimmäisenä Bachelorina parrasvaloihin noussut Juha? Bachelor-aikoina Juha oli sukunimeltään Rouvinen. Bachelor Suomi -finaalissa poikamies Juha Rouvinen valitsi Satun. Parisuhde ei kuitenkaan kestänyt, vaan he erosivat.


Juha ja Jutta ottivat yhteisen Larm-sukunimen mennessään naimisiin. Heidät on aiemmin nähty televisiossa seikkailemassa pitkin maailmaa Race Across the World -realityssä. Huvila & Huussi -ohjelmassa puolestaan heidän kotinsa piha-alue sai hulppean muodonmuutoksen.


Iholla

Pariskunta oli yhdessä Race Across the World -seikkailusarjassa. Kuva: MTV3


IhollaJutta ja Juha Larm hämmästyivät pihansa muodonmuutosta Huvila & Huussi -ohjelmassa. Kuva: Marika Saikkonen


Lue myös: Jösses! Jutta ja Juha Larm eivät usko silmiään piharempan jälkeen: "Apua!" - Katso kuvat!


Iholla to klo 20 MTV3 ja MTV Katsomo

Iholla MTV Katsomo+ kolmen jakson viikkotahdilla.

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»