Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Maija Vilkkumaa avaa tilannetta somessa - Lähtö Voice of Finlandista: "Rakkaat televisionkatselijat"

Maija Vilkkumaa oli viisi kautta TVOF-valmentajana.

1.5.2025 klo 10:00

The Voice of FinlandLaulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa on yksi Suomen eniten levyjä myyneistä muusikoista. Kuva: Suomi24 Viihde


Maija Vilkkumaa on toiminut valmentajana The Voice of Finlandissa vuodesta 2020 alkaen. Se tekee yhteensä viisi tuotantokautta. Nyt Nelonen on tiedottanut, että Vilkkumaa ei ole enää mukana ohjelman seuraavalla kaudella. Nelonen ei tiedota muista muutoksista TVOF-valmentajarivistössä, joten tämän aikaisen tiedon mukaan Sanni, Elastinen ja Arttu Wiskari jatkavat.


Vilkkumaa itse on avannut tilannetta somekirjoituksessaan.


Suosikkiartisti ja lauluntekijä kirjoittaa Instagramissa lukuisien sydän-emojien kera pitkän kirjoituksen, jossa hän kiittää laajasti yhteistyökollegojaan ja kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.


Vilkkumaa aloittaa Instassa:

-Rakkaat televisionkatselijat, on tullut aika! Nimittäin minun astua syrjään @thevoiceoffinland in legendaariselta tuolilta.

-Olen saanut olla Voice-valmentaja nyt 5 vuotta. Olen nauttinut joka hetkestä! Voicen tuotanto on aivan uskomattoman ammattitaitoinen ja ihana. Kaikki toimii, ihmiset ovat ystävällisiä, lämpimiä, tehokkaita, innokkaita. Parasta, Vilkkumaa hehkuttaa.


Postaamassaan kuvassa Vilkkumaa istuu TVOF-tuolilla moniselitteinen ilme kasvoillaan, ilme voi olla hämmentynyt tai epäuskoinen. Hän kertoo saaneensa tuotannolta läksiäislahjaksi Instagramissa julkaisemansa kuvan kehystettynä ja keinutuolin.


Kuva lainattu Maija Vilkkumaan Instagram-tililtä:



Rock-legenda Vilkkumaa jakaa kiitoksia mm. Voicen bändille, valmentajakollegoille Sannille, Arttu Wiskarille ja Elastiselle sekä kaikille kisaajille. Hän lähettää kiitokset myös juontajille.


Maija Vilkkumaa paljastaa tulevaisuuden suunnitelmistaan somessa:

-”Hyvää lomaa nyt sitten”, sanoo moni kun kuulee että Voice loppuu mun osalta. Minähän en ole mikään lomailun suurin ystävä, enkä meinaa lomailla nytkään. Meinaan sukeltaa biisinteon syövereihin! Se on lopulta parasta mitä tiedän. Mulla se prosessi kestää aina kauan ja vaatii aikaa. Olen kaivannut sitä, sukeltelemista uusissa vesissä.


The Voice of FinlandTVOF-valmentajat vm 2025: Sanni, Arttu Wiskari, Maija Vilkkumaa ja Elastinen. Kuva: Suomi24 Viihde


Vilkkumaa kertoo lähtevänsä sunnuntaina Berliiniin etsimään uusia sointeja ja rivejä sekä palaavansa keikoille, kun levy on valmis. Lopuksi hän kiittää vielä kaikki kaudet Vilkkumaata stailannutta Lotta Luolamoa sekä meikin ja tukan tehnyttä Laura Rantaniemeä. Vilkkumaa myös haluaa someseuraajien arvuuttelevan, kuka mahtaa tulla hänen tilalleen TVOF-valmentajaksi.


Nelonen tiedottaa, että The Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja julkistetaan myöhemmin.


The Voice of Finland Ruutu.fi ja uusinnat Nelonen

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»