Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt Nettialet
Televisio

Juha Tapio paljastaa yllävän tiedon - Anna Puun perintö lipsui näin: “Pakka meni uusiksi”

The Voice of Finland elää uutta aikaa, kun Anna Puu jäi pois valmentajan hommista.

29.1.2021 klo 10:00

The Voice of Finland

Juha Tapio pohtii tällä kaudella tarkasti, milloin painaa nappia. Kuva: Nelonen



Juha Tapio on toista kautta TVOF-valmentajana. Mitä oppeja olet saanut matkan varrella?

- Lasse (Redrama) opasti mua hyvin ekalla kaudella ja kertoi omista kokemuksistaan, että hänellä tuli painettua tiimi täyteen jo ekana päivänä ja varoitteli siitä. Osasin vähän sitä sudenkuoppaa välttää.


- Jokainen kausi on erilainen, huomasin sen tänä vuonna. Ehkä opin viime kaudelta seuraamaan omia ennakkoaavistuksiaan ja on siinä tuolissa huomattavasti itsevarmempi. Uskaltaa olla kääntymättä vaikka pitkänkin aikaa, jos vaan tuntuu siltä, ettei tämä ole sitä, mitä odotan. Tekemisessä oon omapäisempi, mies kertoo TVOF-etälehdistötilaisuudessa.



The Voice of Finland

Anna Puu odottaa vauvaa. Puu ei istu tällä kaudella punaisella tuolilla, eikä valmenna TVOF:ssä. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki


Millä analogialla teet päätökset, kannattaako esimerkiksi intuitioon luottaa?

- Toisinaan! Mutta toisinaan, kun ei ole kääntynyt ja on huomannut, ettei intuitio toiminut. On se sellainen “juupas-eipäs” -peliä, mutta kun oma joukkue muodostuu ja alkaa nähdä tyyppejä, niin tulee olo, että se meni just niinkuin piti, suosikkiartisti analysoi.

The Voice of Finland

Redrama on monelle kisaajalle ns. turvallinen vaihtoehto. Kuva: Nelonen


Kuka on valmentajista pahin kilpailija tällä kaudella?

- Näköjään käy niin, kun tulee henkilöstövaihdoksia, niin pakka menee uusiksi. Mietittiin ennen kauden alkua, että kenelle Anna Puun perintö lipsuu. Se taisi lipsua Redille. Monet nuoret, lahjakkaat rytmimusaa tekevät laulajat ja varsinkin nuoret naiset, jotka koki, että Anna on turvallinen vaihtoehto, niin nyt Redi on heille turvallinen vaihtoehto. Ja sitten rokkaavat mimmit, jotka viime vuonna meni ehkä Apulannan jengiin, menivät Maijan (Vilkkumaa) jengiin.


The Voice of Finland Nelosella perjantaisin ja sunnuntaisin klo 20.

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat