Esko Eerikäinen on suosittu radio- ja tv-juontaja sekä podcast-isäntä. Kuva: K. Kurki
Esko Eerikäisen tausta on monikulttuurinen, hän muutti vain 10-vuotiaana v. 1984 Kolumbiasta Suomeen isovanhempiensa luo. Eerikäisen vanhemmat halusivat lähettää poikansa turvaan Kolumbian epävakaiden olojen takia. Eskon isä oli suomalainen, äiti on kolumbialainen.
Nuori poika muutti kaukaiseen Suomeen ilman vanhempiaan. Kolumbiaan jäi oman perheen lisäksi rakas bmx-polkupyörä ja lelut. Näiltä vuosilta Eerikäisen elämässä on kulkenut yksi tärkeä esine.
-Sain äidiltäni hänen kuvansa, kun muutin yksin Suomeen. Äiti antoi ohjeet, että pidä kuva mukanasi vaikka koulupöydällä, niin muistat äidin. Kuva oli kokenut kovia iän myötä. Silloin en osannut ajatella, että kannan tätä vielä viisikymppisenä mukana, Eerikäinen kertoo koskettavasta muistosta Aarrepaja-ohjelman tiimoilta v. 2021 tehdyssä Suomi24 Viihteen haastattelussa.
Nyt Eerikäinen on avannut järkyttäviä olosuhteita Kolumbiassa muuttoon liittyen Anna-lehdessä. 1980-luvulla olot Kolumbiassa olivat epävakaat, ja isä halusi perheen turvaan. Muutama vuosi ennen Eerikäisen Suomeen lähtöä isälle tapahtui jotain, mikä sai hänet toimimaan.
-Isä kidnapattiin. Hän oli ollut työtapaamisessa, ja sieltä pois lähtiessä asemiehet veivät hänet. Paria päivää myöhemmin isä löydettiin slummin laitamilta alastomana. Kaikki oli viety, Eerikäinen paljastaa haastattelussa.
Esko Eerikäinen ja äiti MTV3:n Aarrepaja-ohjelmassa. Kuva: MTV3
Lunnaita ei Eerikäisen mukaan maksettu ja onneksi isä säilyi hengissä. Kidnappaus oli kuitenkin viimeinen pisara ja isä laittoi muuton alulle.
-Muuttojärjestelyihin ja paperityöhön meni valtavasti aikaa. Meillä oli siellä yritys ja asunto, jotka piti realisoida. Ja se kävi hyvin hitaasti, Eerikäinen kertoo Annassa.
Aarrepaja MTV Katsomo
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi





