Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Muistatko, mistä kaikki lähti liikkeelle? Rakastettu Suomen huutokauppakeisari senkun porskuttaa!

Suomen huutokauppakeisarin Aki Palsanmäki, Heli ja Markku ovat ilahduttaneet suomalaisia jo v. 2013.

2.2.2020 klo 7:00

Suomen huutokauppakeisari

Ohjelmassa itse huutokauppakeisari-Aki heiluttaa nuijaa ja viihdyttää kansaa vitsejä laukoen. Heli avustaa ja meno on leppoisaa. Kuva: Nelonen Media


Suomalaisten suosikkisarjaksi nousseessa Suomen huutokauppakeisarissa seurataan Aki ja Heli Palsanmäen Hirvaskankaalla sijaitsevan huutokaupan arkea. Lähtölaukaus ammuttiin, kun Aki Palsanmäki teki päätöksen jatkaa isänsä Lauri Palsanmäen perustamaan huutokauppatoimintaa.


Huutokaupan alkuajat eivät olleet yhtä juhlaa pariskunnalle. Heli Palsanmäki myöntää, että vaikeaa oli:

-Alkuaikoina kädestä suuhun eläminen oli aika raskasta.


Tilanne oli jopa niin akuutti, että he miettivät jopa ns. lopullista ratkaisua:

-Mietittiin jopa huutokaupan lopettamista, Aki sanoo.


Kaikki kuitenkin muuttui, kun ohjelmaidea syntyi ja sarja alkoi tv:ssä. Ensimmäinen jakso ikinä polkaistiin käyntiin helmikuussa 2013 ja sen nimi oli reippaasti "Tervetuloa huutokauppaan!"


Ohjelma on pysynyt suhteellisen samana alusta alkaen. Pariskunta Aki ja Heli Palsanmäki on ohjelmassa pääroolissa, he etsivät eteenpäin huutokaupattavia tavaroita. Yhdessä he vierailevat tavallisten suomalaisten ja julkkisten kodeissa. Pariskunta on tsekkaillut tavaraa mm. Neumannin, Meijun Suvaksen, Sipe Santapukin, Juha Miedon ja Jenny Kokanderin luona. Kauppaa on tehty Suomessa ja Espanjan auringon alla.


Tavaroiden tiukka tsekkaus ja tinkaaminen kuuluvat asiaan. Lopullinen voitto selviää sitten itse huutokaupassa, joista on tullut varsinaisia tapahtumia. Suosikiksi on noussut kupariset kahvipannut ja onpa myynnissä nähty hyvinkin monenlaista Arabian tavaraa, lasia, tauluja, seinäkelloja ja jopa munankuljetuslaatikko!


Suomen huutokauppakeisari

Missit rivissä! Aki ja Heli tavaranhakumatkalla Helsingissä, jossa he tapasivat Miss Suomen, Alina Voronkovan. Kuva: Nelonen Media


Itse huutokauppakeisari-Aki heiluttaa nuijaa ja viihdyttää kansaa vitsejä laukoen. Heli avustaa ja meno on leppoisaa. Tärkeässä roolissa ohjelmassa on apumies Markku, joka tarpeen vaatiessa korjaa tai huoltaa kaikenlaisia huutokauppaan liittyviä asioita.


Toisen kauden jälkeen tehtiin erikoinen tapa päättää sarjan mahdollisesta jatkosta. Jatkoa luvattiin, jos ohjelman Facebook-sivu saa 30 000 tykkäystä. Ja niinhän siinä kävi, että määrä tuli täyteen ja suosikkisarja senkun porskuttaa.


Suomen huutokauppakeisari

Suursuosikit: Heli, Aki ja Markku. Kuva: Nelonen Media


Nyt starttaa Suomen huutokauppakeisarin 12. kausi. Onnea Aki, Heli, Markku ja kaikki vuosien varrella ohjelman parissa työtä tehneet!


Kausi 12. Jakso 1/8. Kappa vaan! Kumpi on arvokkaampi perunakappa: Markun tesinkki vai antiikki? Aki ja Heli tinkaavat Tuuli Matinsalon ja etupenkin Erkin kanssa.


Suomen huutokauppakeisari Nelosella ti 4.2. klo 21

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Lähde: Nelonen

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»