Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Maajussi-Mauno: Treffeillä on nähty ja koettu kaikenlaista!

Kahden lapsen isä ei koskaan ajatellut ryhtyvänsä maajussiksi.

24.9.2018 klo 11:32


Maajussille morsian
Mauno uskoo, että sen oikean löytäminen on ilman muuta mahdollista. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki.


- Ei minulla ole huonoja kokemuksia treffeistä. Hyvin on aina mennyt, mutta kaikennäköistä on tullut nähtyä ja koettua, Mauno kertoo. Ja virnistää siihen malliin, että mies on kokemus monenmoista.


Mauno on omien sanojensa mukaan sekoitus maajussia ja it-nörttiä. Kahden lapsen isä ei kuitenkaan koskaan ajatellut ryhtyvänsä maajussiksi.

- Isä oli jäämässä eläkkeelle ja tuli aika myydä hänen isovanhempiensa vanha tila, päätin kokeilla hommaa. Oli tilanne “ota tai jätä”.


Mauno mukana Perniöön muutti myös silloinen vaimo.

- Joskus pitää kokeilla, ennen kuin tietää, tykkääkö jostain. Toiset tykkää maalaiselämästä ja toiset ei. Mulle maanviljely tuntui hyvältä.


Mauno uskoo olevansa valmis tekemään isojakin elämänmuutoksia, jos rakkaus löytyisi.

- It-ala heijastuu elämääni ja olen vahvasti sekä kaupunki-ihminen että maajussi. Pystyisin kuitenkin luopumaan maatilasta ja vaikka muuttamaan Helsinkiin, jos se olisi tarpeellista. Toisaalta olisi pirun hienoa, jos maatilalle saisi maatilaelämästä innostuneen naisen, Mauno visioi.


Katso ohjelmatiedot Telsu.fi




Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»