Elokuvat

Iloisia uutisia: Luottomies-elokuva saa jatkoa - Nyt Tommi ja Juhis toilailevat Espanjassa!

Uusi Luottomies-elokuva saa ensi-iltansa v. 2026.

LuottomiesAntti Luusuaniemi, Maria Ylipää ja Kari Ketonen ovat Luottomies-päätähdet. Kuva: Nelonen


Viime vuonna elokuvateattereissa yli 324 000 katsojaa kerännyt ja yhdeksi 2020-luvun menestyneimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi noussut Luottomies-elokuva: All In saa jatkoa.


Uudessa Luottomies-elokuvassa ollaan lämpimissä tunnelmissa, sillä Tommin (Antti Luusuaniemi) ja Juhiksen (Kari Ketonen) seikkailut johdattavat Espanjaan. Elokuvan kuvaukset alkavat Suomessa alkukeväällä ja jatkuvat Espanjassa toukokuussa.


Leffan käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii ensimmäisen elokuvan tapaan Kari Ketonen.

-Odotan innolla uuden Luottomies-elokuvan tuomista fanien nähtäväksi. Tästä tulee suurempi, kauniimpi ja nopeampi kuin ykkösestä! Elokuva on täynnä kiihtyvää ja koomista toimintaa, kun sankarimme ajautuvat ojasta yhä syvempään allikkoon. Tälläkin kertaa ongelmiin joudutaan lain molemmin puolin. Ei niin pahaa tilannetta, etteikö sitä harkitsemattomilla siirroilla saisi vielä huonommaksi, Ketonen sanoo Nelosen tiedotteessa.


LuottomiesLuottomies-brändi on kasvatettu leffan myötä täyspitkän laajakangaselokuvan mittoihin. Kuvassa Kari Ketonen. Kuva: Nelonen


Antti Luusuaniemi hehkuttaa Tommin ja Juhiksen paluuta valkokankaalle:

-Paluu Tommin rooliin uudessa elokuvassa tuntuu hienolta. Luottomies-elokuva: All In sai kansan liikkeelle useammassakin sukupolvessa, ja se oli vuoden 2024 katsotuin komediaelokuva. Halusimme tehdä faneille uuden elokuvan, jossa kaikki tutut hahmot toilailevat Espanjan auringon alla koko perheen komediassa.


Elokuvan päätähtinä nähdään tuttuun tapaan Luusuaniemen ja Ketosen lisäksi mm. Maria Ylipää, Ilkka Villi ja Taneli Mäkelä.


Elokuvan tuottajina toimivat Antti Luusuani, Jonna Enroth ja Paavo Tervonen, tuotantoyhtiönä Red Carpet Film & TV Oy. Nelonen Media levittää elokuvan.


Uusi Luottomies-elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2026 alkupuolella.


Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»