Johannes Brotherus ja Käärijä, kuvat Suomi24 Viihde, kollaasi photocollage
Johannes Brotherus on KUUMAA-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hän on lukuisten KUUMAAn hittien takana. Nyt Johannes Brotherus on mukana suositussa Vain elämää -ohjelmassa.
Kuumaa-yhtye on huippusuosittu. Onko se tullut yllätyksenä, Johannes Brotherus?
-Ensi vuonna me olemme olleet kymmenen vuotta läjässä ja tehty aika tiiviisti hommia ja paljon musiikkia ja paljon keikkoja. Ikinähän ei voi mitään oikein ennakoida, miten sitten ympäristö reagoi siihen musiikkiin, mutta se on ollut ilahduttavaa huomata, että se musa on löytänyt meidän kuulijat, Brotherus kertoo Suomi24 Viihteelle.
Yksi KUUMAA bändin legendaarisimmista biisijärkäleistä on Ylivoimainen. Vain elämää -ohjelmassa kuultiin Käärijän veto biisistä. Supersuosittu biisi oli saanut aivan uudet sanat ja sovituksen. Nyt Ylivoimainen oli oodi Vantaalle ja se sai nimen Vantaalainen.
Käärijä kävi isoon biisiin kiinni valitessaan Brotheruksen päivänä Ylivoimainen-biisin. Kuva: Petri Aho, Nelonen
Johannes Brotherus, miten kommentoit Käärijän vetämää Vantaalainen biisiä?
-Mä olin aika "blown away", kun Jere sen versionsa esitti. Minä olin kyllä varautunut siihen, että jotain päräyttävää on tulossa. Se oli ehkä mulle jo vähän varoitellut, mutta se oli mieletön versio!
-Nauroin läpi sen esityksen. Mutta sitten ei sovi myöskään unohtaa sitä, miten taitava se Jere on. Että toihan on taitolaji tehdä tollaisia pläjäyksiä, mitkä lyö ällikällä. Se on merkkiteos se Vantaalainen, Brotherus paljastaa Suomi24 Viihteelle.
Vain elämää on vaativa, mutta antoisa kokemus. Kun palasit kotiin, niin mitä teit ensimmäisenä?
-Ekana näin mun bändikavereita, niitä oli ollut ikävä. Kyllähän tuo on niin rinnakkaistodellisuus, missä siellä Satulinnassa eletään, että piti hetki kalibroida uusiksi ja ymmärtää, että okei nyt kukaan ei revi hihasta soundcheckkiin tai johonkin. Aika nopeasti tottui siihen sykliin, missä siellä Hirvensalmella eletään. Onnellinen kohina jäi siitä leiristä, Johannes Brotherus pohtii.
Vain elämää pe klo 20.00 Nelonen




















