Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Selviytyjät-yllätystippuja Joalin Loukamaa itkuisen järkyttyneenä: "...on isoin käärme!"

Joalin Loukamaa tippui Selviytyjät Suomi -kisasta heti alkumetreillä.

5.9.2022 klo 9:50

Joalin Loukamaa

Joalin Loukamaa on syntynyt Suomessa, mutta varttunut Meksikossa ja Espanjassa. Kuva: KKM


Artisti ja somepersoona Joalin Loukamaa muutti takaisin Suomeen pari vuotta sitten. Hän osallistui Ruotsin Haaparannassa kuvattuun Selviytyjät Pohjolaan ja sijoittui kolmanneksi. Nyt hän oli mukana Selviytyjien Malesian kaudella.



Selviytyjät Suomi -realityssä koettiin dramaattisia hetkiä, kun Joalin Loukamaa joutui jättämään kisan jo toisena kisaajana.

-Kyllä mä otin häviön kovin.... Nytkin pidättelen itkua koko ajan. Teki vaan mieli juosta viidakkoon, koska ärsyttää, että tää ois voinut mennä enemmän niin kuin suunniteltiin, mutta sitten yksi pieni moka ja siinä oli mun matka, järkyttynyt Joalin Loukamaa purkautuu ruutu.fi videolla.


Joalin Loukamaa

Heimoneuvostossa Joalin Loukamaa sai kuulla järkyttävän uutisen. Kuva: Lars Johnson, Nelonen


Vielä ennen heimoneuvostoa vaikutti siltä, että enemmistö äänistä oli menossa Karoliina Tuomiselle.

-Sitten tyyliin tunti ennen kuin lähdettiin heimoneuvostoon, Helmeri (Pirinen) oli päättänyt mennä kertomaan Viiville (Vaattovaara) meidän suunnitelmat. Vaikka Viivi oli Karon ja Nikon (Saarinen) joukossa ja oltiin sovittu, että niille ei kerrota. Helmeri selvästi luottaa tosi helposti ihmisiin, Joalin manailee ja jatkaa:

-Viivihän on isoin käärme tuolla. Se on hiljainen, juttelee kaikille ja on ihana. Mutta se on niin käärme.



Joalin Loukamaa

Karoliina Tuominen oli heimoneuvostossa liipasimella, mutta turvasi selustansa amuletilla. Kuva: Lars Johnson, Nelonen


Heimoneuvostossa Karoliina Tuominen suojasi itsensä amuletilla. Äänet jakautuivat Nikon ja Joalinin kesken niin, että enemmistö meni Joalinille ja nuori nainen joutui jättämään kisan. Hänet jätti heimoneuvoston kyynelehtien.


Myös ruutu.fin videolla nähdään kyynelehtivä Joalin hotellihuoneen ovella.

-Tää tuntuu tosi oudolta… Oikeesti. Sori, olen erittäin emotional. Tää tuntuu siltä, että sitten kun avaan tän, sit se on päättynyt. En haluaisi päästää irti! Tekisi vaan mieli herätä, ja tää kaikki on ollut vaan unta ja heimoneuvosto on tänään illalla ja kaikki menee hyvin ja Helmeri ei mene avaamaan suutaan, mutta ei, se on ohi. Mun on vaikea myöntää se itselleni, Joalin Loukamaa tilittää.


Joalin Loukamaa

Viivi Vaattovaara pelaa Selviytyjissä kovaa peliä. Kuva: Lars Johnson, Nelonen


Putoamisestaan huolimatta häntä ei harmita, että lähti uudelleen Selviytyjiin.

-Ei kaduta, mutta kyllä mä mietin, miksi lähdin uudestaan, kun eka kausi meni niin hyvin. Se oli ihanaa ja paljon helpompaa ensimmäisellä kerralla. Paljon ihanampaa. Kaikki oli uutta, eikä tiedä, mitä tapahtuu, mutta nyt kun tietää ja kaikki muutkin ympärillä tietää, niin on se aika raakaa.


Joalin Loukamaa

Joalin Loukamaa itkuisena heimoneuvostossa, soihdun sammuttajana Juuso Mäkilähde. Kuva: Lars Johnson, Nelonen


Loukamaa nautti Malesiassa kuvatusta realitystä:

-Nautin lämmöstä, eikä viidakon ötökät ja eläimet pelottanut yhtään. Olin ihan elementissäni! Pelkäsin etukäteen tosi paljon, kun muistan, että Pohjolassa skabat oli tosi heviä ja ajattelin, että täällä 40 asteessa auringon paahteessa varmasti pyörryn tai etten jaksa niin paljon. Mutta kun Juuso (Mäkilähde) sanoi, että kilpailu alkaa nyt, niin ei siinä tunne mitään, ei nälkää ei kipua, ei mitään. Ainoa minkä näkee on, että pitää voittaa. Se on hullu tunne! Verrattuna mun viime kokemukseen Selviytyjissä, kyl tää ois ollut mun paikka enemmän.


Selviytyjät Suomi sunnuntaisin kello 19.30 Nelosella ja Ruudussa.

Katso ohjelma-aikoja Telsu.fi


Lähde: ruutu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Suosittelemme
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat