Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Elokuvat

Rohkea Käpy selän alla paljasti seksuaalisen vallankumouksen salat - Nyt kulttielokuva tv:ssä!

Käpy selän alla on klassikkoelokuva nuoruudesta, rakastamisen vaikeudesta ja kesäisestä telttaretkestä.

29.3.2021 klo 7:00

Käpy selän alla

Santtu (Eero Melasniemi) ja Riitta (Kristiina Halkola). Kuva: FJ-Filmi Oy & Jörn Donner Productions / Yle


Käpy selän alla on Mikko Niskasen v. 1966 ohjaama elokuva, joka kertoo neljän kaupunkilaisnuoren telttaretkestä. Leffa on kulttielokuvan maineessa, koska se kuvastaa aikakautensa nuorison asenteita terävästi. Elokuva ajoittuu seksuaalisen vallankumouksen kynnykselle.


Elokuva kuvattiin kuukauden aikana Puulavedellä. Suurin osa elokuvan dialogia ja osa kohtauksia on näyttelijöiden itsensä improvisoimaa. Anekdoottina mainittakoon, että tanssilavakohtauksessa esiintyi suomalainen The Creatures -yhtye, jonka rumpalina toimi Remu Aaltonen ja solistina Kirka.


Käpy selän alla

Leena (Kirsti Wallasvaara) ja Santtu (Eero Melasniemi). Yle Kuvapalvelu


Elokuva sai vuoden 1967 gaalassa kuusi Jussi-patsasta. Pääosissa: Kristiina Halkola, Pekka Autiovuori, Kirsti Wallasvaara ja Eero Melasniemi. Ohjaaja Mikko Niskanen. FJ-Filmi Oy.


(Suomi 1966)


Käpy selän alla (12) Yle Teema ti 30.3. klo 21.45

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»