Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Nyman paljastaa, miksi lähti pois Uutisvuodosta - mutta tuleeko ohjelmasta hömpempi MTV3:lla?

Uutisvuodon eka jakso sai yleisöltä ruusuja ja risuja. Ylituomari Peter Nyman jutusteli Nauris.fille tunnelmistaan uudella kaudella.

12.1.2019 klo 10:00

Uutisvuoto

Peter Nyman otti ilolla vastaan pestin Uutisvuodon uudelle kaudelle. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


- Olen itse ollut poissa Uutisvuodosta 8,5 vuotta tai jotain ja kyllä mulla on päällimmäisenä tunne, että teen uutta ohjelmaa. Mutta on myös tuttu ja turvallinen tunne. Uutisvuoto on ollut urani kannalta merkityksellinen ohjelma, sillä sitä kautta lähdin prime time -televisioon, ohjelma menestyi ja jatkui monta vuotta, Peter Nyman kertoo.


Uutisvuoto on pisimpään yhtäjaksoisesti Suomen televisiossa pyörinyt viihdesarja. Miksi ihmeessä Nyman jätti aikoinaan suositun ohjelman?

- Lähdin aikoinaan Uutisvuodosta sen takia, että 12,5 vuoden jälkeen tuli sellainen fiilis, että pakko näyttäytyä muussakin roolissa, ettei leimaudu liian pitkään automaattisesti yhteen tekemiseen. Mutta kivaa se oli viimeiseen sekuntiin asti. En olisi koskaan lähtenyt tekemään Uutisvuotoa uudelleen, jos olisin aikoinaan kyllästynyt siihen, Nyman painottaa.


Uutisvuoto

Uutisvuoto-tiimi Vappu Pimiän ja Marja Hintikan haastateltavina MTV3:n lehdistötilaisuudessa. Hauska yksityiskohta: Marja Hintikka on Ilkka Uusivuoren vaimo. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


Uutisvuoto vaihtoi kanavaa Yleltä Maikkarille, muuttuuko Uutisvuoto nyt hömpäksi?

- Uutisvuoto on fiksu viihdeohjelma. En näe, että siitä tulisi hömpempi. Maikkarilla on oma pienemmän, kaupallisen kanavan fiilis, svengi ja ketteryys. Toivon, että se tarttuu myös Uutisvuodon brändiin.


- Kapteenit (Reetta Räty ja Ilkka Uusivuori) ovat rautaisia ammattilaisia ja nähneet ympäröivää elämäämme fiksusti. He ovat hyvä yhdistelmä iältään, sukupuoleltaan, millaisia juttuja he ovat tehneet - he tarjoavat jokaiselle jotakin. Tommi (Tabermann), Jari (Tervo) ja Stan (Taanila) edustivat omalta tavallaan eri painopistealueita ja heillä oli erilaiset yleisöt.


La 12.1. Uutisvuodossa vieraina nähdään mm. Putouksesta tuttu näyttelijä Alina Tomnikov ja Tallinnaan tunnelia suunnitteleva Peter 'Mighty Eagle' Vesterbacka.

Uutisvuoto MTV3:lla la klo 21.

Katso Telsu.fi Uutisvuoto ohjelma-ajat

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»