Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

"Bile-Sanna" lempinimen saanut Sanna Marin selittää: "Tiesin kyllä, että minua kuvataan, mutta..."

Sanna Marin on joutunut myrskyn silmään, kun yksityisasunnossa kuvattu bilevideo on julkaistu somessa.

18.8.2022 klo 12:21

Sanna Marin

Sanna Marin on ollut varsin avoin yksityiselämästään, hän oli mukana mm. Yökylässä Maria Veitola -sarjassa. Kuva: MTV3


Pääministeri Sanna Marin on Kuopiossa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Media on piirittänyt pääministeriä kysymyksin sosiaalisessa mediassa levinneestä bilevideosta.


Bilevideolla juhlitaan railakkaasti. Mukana näyttäisi olevan Marinin kavereina mm. juontaja Tinni Wikström, Karoliina Tuominen, valokuvaaja Janita Autio ja stylisti Vesa Silver. Iltalehti uutisoi videosta eilen.


MTV Uutisissa julkaistussa Marinin haastattelussa pääministeri selvittää videoita. Hän kertoo videoiden olevan yksityisiä ja ne on kuvattu yksityistiloissa. Videoiden ei ollut tarkoitus tulla julkisuuteen.

-Olen harmissani, että nämä ovat levinneet julkisuuteen ja niitä on levitetty, Marin kertoo medialle.


Marin selittää tekemisiään näin:

-Olen ollut viettämässä kavereiden kanssa iltaan. Olen juhlinut, railakkaastikin. Tanssinut ja laulanut.


Sanna Marin

Pääministeri Sanna Marin ja toimittaja Maria Veitola meikkaushetkessä Yökylässä-ohjelmassa. Kuva: MTV3


Pääministeri ei halua kommentoida, kenen asunnossa videot on kuvattu. Marin kertoo juoneensa tilaisuudessa mietoja alkoholijuomia, huumeita ei hänen mukaansa ole käytetty, eikä hän ole sellaisia tilaisuudessa nähnyt.

-Itse en ole käyttänyt huumeita. Olen käyttänyt alkoholia, tanssinut, laulanut, juhlinut. Enkä ole ollut sellaisessa tilanteessa, että olisin nähnyt tai tiennyt muiden näin toimivan.


-Tiesin kyllä, että minua kuvataan, mutta luotin siihen, että koska videot ovat yksityisiä ja yksityistiloissa kuvattu, niitä ei julkaistaisi.


Aiemmin Marin on nähty juhlatuulella mm. jääkiekon MM-finaalissa.


Lue myös: Sanna Marin tuuletti villisti viinilasillisella MM-finaalissa - Kuva leviää somessa: "Bile-Sanna!"


Lue myös: Paljastus! Pääministeri Sanna Marin mm. meikkaa vessassa, "irrottelee" ja saunoo Yökylässä-jaksossa


Suomi24 Viihde

Asiasanat: Sanna Marin
Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»