Anniina Valtonen jää pian takavasemmalle: Selviytyjät-tuttu, toimittaja Lloyd Libiso Puoli seiskaan
Lloyd Libiso on uusi Puoli seitsemän -juontaja Annina Valtosen jäädessä vanhempainvapaalle.
16.10.2023 klo 11:33
Lloyd Libiso on tehnyt Ylelle mm. YleX Viikonloppua, Metsähaaste-realityä sekä Inttistoorit-podcastia. Hän on isolle yleisölle tuttu Nelosen Selvityjät Suomi -realitystä. Kuva: Yle
Toimittaja Lloyd Libiso aloittaa Ylen Puoli seitsemän ohjelman perjantai-juontajana. Libiso hyppää vanhempainvapaalle jäävän Anniina Valtosen saappaisiin. Valtonen odottaa esikoistaan.
Libiso avaa tunnelmiaan uudesta pestistä Ylen tiedotteessa:
-On äärettömän suuri kunnia sijaistaa Anniinaa, joka on yleisön rakastama ja Venla-palkittu esiintyjä. Perhosia on vatsassa ja odotan jännityksellä suoria lähetyksiä, ihmisten tapaamista ja tarinoiden kuulemista - ja tietysti Puoli seiskan pinkille sohvalle pääsemistä.
Anniina Valtonen tunnetaan Ylen meteorologina ja Puoli seiskan -juontajana. Kuva: Yle
Libiso on nähty aiemmin suorien lähetysten ja livetapahtumien juontajana, mutta viikoittaisen suoran lähetyksen tekeminen on hänelle uutta.
-Aion tehdä kotiläksyni hyvin. Perehtyä vieraisiin ja tutustua työporukkaan, jonka tiedän erittäin mahtavaksi ja ammattitaitoiseksi. Aion kuulla myös YleX:n kuulijoita ja pohtia, miten voisin tuoda lisää nuorten ääntä Puoli seiskaan. En ole koskaan odottanut viikonloppuja näin paljon. Olisipa jo perjantai!
Libison aisaparina nähdään Puoli seiskan perjantaista tuttu Olli-Pekka Kursi. Maanantaista torstaihin ohjelmaa juontavat tuttuun tapaan Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. Tuulianna Tola puolestaan tuo jatkossakin vieraista esille uusia puolia erilaisten puuhien ohessa.
Libiso juontaa ensimmäisen Puoli seitsemän -lähetyksensä perjantaina 3.11.
Lue myös: Raskaana oleva supersuosittu Anniina Valtonen asetti tiukat ehdot vauvaan liittyen: "En tule…"
Lue myös: Oho! Anniina Valtonen on yleisön suosikki - Paljasti vuosien takaisen nöyryytyksen Venla-gaalassa
Lue myös: Selviytyjät-tippuja Lloyd Libiso joutui naisten pelinappulaksi: "Tämä on ihan p**kaa..."
Puoli seitsemän Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa maanantaista perjantaihin klo 18.30.
Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi
Suomi24 Viihde
![Puoli seitsemän -jymy-yllätys! Koko ohjelma lähetetään Viking Linelta - Tätä kivaa tiedossa!](/viihde/s/puoli-seitseman-jymy-yllatys-koko-ohjelma-lahetetaan-viking-linelta-tata-kivaa-tiedossa-4318.jpg)
![Jee! Anniina Valtonen ja Mikko Kekäläinen taas TV:ssä - Puoli seitsemän -erikoislähetys illalla](/viihde/s/62a04a1b279fb-3089.jpg)
![Puoli seitsemän lähetyskanava muuttuu - Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaiset tv:ssä](/viihde/s/6540fef002154-3957.jpg)
![Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!](/viihde/s/6641fe7c0a9d3-4356.jpg)
![Ilouutinen Puoli seitsemän -faneille! Mikko Kekäläinen ja Susani Mahadura tykittävät lauantaisin!](/viihde/s/6093ddd0d5257-2287.jpg)
![Hupsis! Anniina Valtonen julkaisi Instagramissa ekan kuvan - Ei ole herunut yhtään kommenttia!](/viihde/s/61bc4402d19c8-2728.jpg)