rytmimunat
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
17.03.2024
Vastasi keskusteluun: Puukkopartaset muuttaneet takaisin Salpatielle
Asunto voidaan ottaa as.oy:n hallintaan, jos osakas taikka asunnon haltija esimerkiksi viettää siellä häiritsevää elämää. Hallintaanottaminen voidaan tehdä ainoastaan kolmeksi vuodeksi. Osakkaalla/asukkaalla on mahdollisuus tehdä yhtiön hallintaanottamispäätöksestä moitekanne tuomioistuimeen. Mikäli
Paikkakunnat > Päijät-Häme > Hollola
10.03.2024
Kommentoi keskusteluun: Sanottiin täällä mitä tahansa
Antamani kaava oli vain esimerkki. Jokainen tekee tietysti oman kaavionsa omien mieltymystensä mukaan. Tasohyppelyssä on kyse seuraavalle tasolle pääsemisestä. Siis että ensikohtaamisesta päästään yhteystietojen vaihtamiseen, jonka jälkeen päästään treffeille, jonka jälkeen päästään... Kyse ei ole siitä,
Suhteet > Sinkut
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Unelmatyö mikä
Nahkuri, jonka orsilla tavataan.
Suhteet > Sinkut
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Name your price?
En tietenkään suostuisi ilmaiseksi, mutta veikkaan etten vaatisi lainkaan niin paljoa kuin se randomi, joka joutuisi harrastamaan seksiä minun kanssani.
Suhteet > Sinkut
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Mikset nuoret
On aina positiivista, jos nuoret viitsivät ylipäätään tervehtiä.
Suhteet > Sinkut
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Englanninkielitaito asianajopuolella, joissa työtehtävät edellyttävät englanninkielen osaamista
Hyvä mittari kielitaidosta on pienellä präntättyjen vakiosopimusehtojen (ns. boilerplate) ymmärtäminen, joita löytyy esim. tuotepakkauksista taikka tietokoneohjelmista, joiden ehdot pyydetään hyväksymään, mutta joita kukaan ei koskaan lue.
Työ ja opiskelu > Opiskelu > Yliopistot ja korkeakoulut > Yliopistot > Oikeustieteellinen tiedekunta
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Rikospoliisi/tutkija vai oikeustieteelliseen?
Polamkista luultavasti valmistut työhön, jolloin voit hakea oikikseen myöhemmin (ehkä jopa jollakin kiintiöllä). Sen sijaan oikiksesta valmistuminen ei takaa työpaikkaa ainakaan juridiselta alalta.
Työ ja opiskelu > Opiskelu > Ammattikorkeakoulut
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Mitä oikeat puhelinmyynnin ammattilaiset tienaavat
Jotkut saavat soitella asiakkaille, jotka ovat jo tilaajia, ja pyytävät heitä uusimaan tilauksen. Toiset puolestaan soittelevat päivät pitkät ihmisille, jotka eivät ole koskaan olleet asiakkaita eivätkä missään tapauksessa aio ostaa taikka tilata mitään. Palkka muodostuu pitkälti toteutuneista kaupoista,
Työ ja opiskelu > Toimialat > Myyntityö
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Miksi yrittäjät ovat hiljaa!
Ei muuta kuin valtakunnallinen kuukauden työsulku päälle. Katsotaan sitten laitetaanko toinen kuukausi perään.
Työ ja opiskelu > Työelämä
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Mikä ammatti voisi sopia?
Voisit kokeilla topless-tarjoilua taikka strippaamista. Tosin joutuuhan näissäkin työhönsä keskittymään.
Työ ja opiskelu > Työelämä > Työn hakeminen
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Kertokaa opettajalle: Pitäisikö oppilasta enemmän pakottaa opiskeluun?
Liika ymmärrys ei ole ymmärtämistä ollenkaan.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Opetustyö
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Miksi työtön käyttäää verovaroilla maksettuja katuja
Kadut on rakennettu verovaroilla yleiseen käyttöön ja myös työttömät maksavat veroja työttömyyskorvauksesta.
Työ ja opiskelu > Työelämä > Työttömyys
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Pitääkö kesätöihin hakuessa laittaa ansioluettelo?
Työhakemus kannattaa tehdä ihan kunnolla ansioluetteloineen, vaikka olisi aiemmin ollut samassa paikassa. Siitähän he siellä työpaikassa näkevät, että olet ollut siellä aiemminkin.
Työ ja opiskelu > Työelämä
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Varakkuus on kertynyt liikaa pienille piireille
Jos et ole huomannut, varallisuutta jaetaan uudelleen jatkuvasti verotuksen ja sosiaaliturvan ja muiden tukien kautta.
Työ ja opiskelu > Työelämä > Työttömyys
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo suistui tieltä autolla Hollolassa keskiviikkona päivällä
Autot pitää kieltää.
Paikkakunnat > Päijät-Häme > Hollola
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: reservinkieltäytymissivusto
Kun iso pilli viheltää ja miehet kutsutaan aseisiin, ei silloin kysellä kuulutko reserviin vai erositko siitä.
Yhteiskunta > NATO
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: SaksikäsiSadisti pilkkaa ja ivaa pettämiään köyhiä..
Valtion talous ei ole vieläkään tasapainossa, leikkauksille on yhä suurempi tarve. Ei ole mitään väliä tehdäänkö leikkaukset hymy vaiko irvistys naamalla.
Paikkakunnat > Pohjois-Pohjanmaa > Haapavesi
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Suomesta on tullut eläkeläisten diktatuuri
Miten niin ei saa olla omakotitaloa yms aloituksessa lueteltua. Mene töihin ja tienaa rahaa.
Yhteiskunta > Maailman menoa
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Ay, mafia pistää Suomen polvilleen
Tiedämme ainakin ketä tai mitä syyttää talouden tolasta, eikä se ole hallitus.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
10.03.2024
Vastasi keskusteluun: Maahanmuuttaja tappoi potkimalla ja nyrkeillä täysin syyttämän eläkeläisen
Voi ressukkaa kun joutui tuomioistuinlaitoksen hampaisiin ihan väärin perustein, vaikka on juuri sortoa joutunut pakenemaan kotimaastaan tänne. Hyvä ettei sentään saanut keuhkokuumetartuntaa vanhukselta, jonka lähellä joutui jonkun aikaa olemaan. Onneksi tästä murhasta ei sentään seurannut oikeusmurha,
Yhteiskunta > Maailman menoa