henni-0311

Vapaa kuvaus

Heips herrat! ja miksei nartutkin! 😁
Vanhat nickini ovat: hennibi ja 0311 (kuvan saa tarpeen mukaan)

Jossain vaiheessa lupasin avata ajatuksiani lutkana olemisesta ja kuinka kauan olen ollut alistuva lutka, tässähän tämä.
Olen nyt 34v ja jossain muodossa tiesin olevani alistuva jo 17v, silloin tietysti hyvinkin epämääräistä tuntemusta, oli sitomista, piiskaa jne ei siis kovinkaan kypsää, toki varsinkin sitominen on vieläkin vahvasti mukana, piiskakin hieman. Sitomisessa nykyään tärkeintä käsien käytön rajoittaminen eli kiinni mieluiten taakse, eteenkin käy😄
Olen siis ollut alistuva jo 17v. Huh, onhan siinä koettelemus poikineen.😅 Hyvin paljon on alkuaikojen jälkeen muuttunut ja uutta tullut tilalle.

Alistuvan lutkan roolin omaksuin oikeastaan täydellisesti n 11v sitten kun sain ystävältäni alicelta kirjeen liittyen palvelemiseen.
Toki käyttööni kuuluu paljon muutakin kuin tuo palveleminen, mutta se kuvastaa parhaiten asennetta alistumiseen, käytettävyyteen.
Se muutti kaiken, opin ymmärtämään ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen: Käytettävänä Lutkana.

Elämänohjeeni siitä lähtien ollut:
Olen lutka omasta vapaasta tahdostani, voin antaa itseni toisen/toisten käyttöön, alentua mihin tahansa ja kuitenkin tunnen ja tiedän oman arvoni.
Mikään kynnysmatto, jota voi välinpitämättömästi kohdella, en siis ole.

ASIATONTA SISÄLTÖÄ?

Käyttäjän kirjoittamat viestit

Sivu /5