SkillaN

Vapaa kuvaus
Täältä Savon puolelta olen 83- vuotta täyttänyt naisihminen, kaksi lasta, mieheni menettänyt.
Yksin olen elellyt jo kohta kaksikymmentä vuotta. vuotta, ei valittamista olossani;)
Yksinäiseksi en eloani tunne, aina jotakin touhua päiviin riittää.
Kirjoittelen melkein joka päivä 80+ketjuun, Noja-tuoli otsikon alle , vuoden alusta tänne siirryin, päiväni näin aloitan.
Uskon että mieleni pysyy näin tehden vireänä ja uudet virkistävät ajatukset syntyy lukiessa toisten viestejä.
Eläkeläisyhdistykseen kuulun ja siellä lauluryhmässä laulelen, pientä piristystä hakien..
Terveyteni on hyvä, mitä nyt nuo polvet meinaa kenkkuilemaan ruveta ja se aika paljon jo rajoituksia asettaa, mutta hammasta purren nämä joka päiväiset rientoni suoritan.
Nyt on hiljentynyt harrastus toiminta, enää en jaksa, en tunne yhtä mielekkääksi, mutta mukana kuitenkin vielä olen.
Kesää jo kovasti odotan, nyt kauniista talvesta nautin, siinä se etenee lämpimän tulo, toivossa olen, että kaunis kesä tästä vielä tulee.
Elämässä kiinni, valoisin mielin uutta kohti.
Iloa ja voimia profiiliini kurkistaville;)
Käyttäjän kirjoittamat viestit
Eilen 08.35
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Huomenta ja mukavaa tiistaipäivää, aika rientää, kuukauden perästä jo juhlitaan itsenäisyyspäivää. Luin jostakin, että 1700 vierasta on kutsuttu tähän viimeiseen Niinistön kauteen päättyvään juhlaan, ensi vuonna valittujen keskuudesta uusi johtaja maalle syntyy. Edellisen ketjun viestiäni on tulkittu
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
27.11.2023
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Ehkä ne muut kulkijat ja rengit luvan perästä aittoihin tuli, oletan. Kysymys oli siitä, että isännät nurkkiinsa ottaessa sanelivat säännöt. pakon edessä oli taivuttava, poikkeuksia tietysti oli. Asiasta en tiedä muuta kuin mitä äitini kertoi ja mitä suomalaiset elokuvat ovat tarjonneet.
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
27.11.2023
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Huomenta nyt jo kunnon pakkassäästä23 mittarissa. Kaunis päivä tästä kehittyi, täysikuu tervehti aamukahvilla istuessani. Illalla toisella puolen taloa täytenä hyvän yön toivotti ja hyvinpä nukuinkin, liki kahdeksan tuntia, uniakaan ei mieleen jäänyt. Kaunista myös herätessä, tuo huurteinen koivuryhmä
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
26.11.2023
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Sunnuntaiaamua ja oi että voikin olla kaunista, huurteiset koivut ikkunani takana ja puisto on kuin taulu toisella puolen taloa. Pakkasta 18, sekään ei hirvitä, jos ulos lähtee vaatetta niskaan, villa pitää pakkasenkin pois varpaista. Kuuntelin puuhieni rattona eilen kansalaisen kahvituntia ja siellä
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
25.11.2023
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Lauantaiaamu ja ensimmäinen kunnonpakkasaamu, mittarissa 14 astetta, vuodevaatteet kiikutin kiireesti parvekkeelle ja jo valkenevalla taivaalla kirkas tähti loisti, Mieli ilahtui pitkän pimeän ajan jälkeen tulee varmaan kaunis päivä. Tyttärenpoika soitti Ruotsin puolelta, kertoili jouluksi tulevansa
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
24.11.2023
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Pimeys ympäröi vielä, miten pimeneekin, kun tuo ikkunani kohdalla oleva katuvalo sammuu. Huomenet tähän viikonlopun alkuun, katselin, että auraajat liikkeellä, uskaltaa kauppaan suunnata. Olen kaikki lankani neulonut, mietin ostaisiko lisää, vai jäisikö siltä osin laiskottelemaan. Tiedossa on kyllä joka
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
23.11.2023
Kommentoi keskusteluun: Nojatuoli !
Huomenta lumisateesta, koko yön lunta on tullut ja nyt vasta aura-autot tuntuvat jyrräävän. Lunta satelee hissukseen lisää, siksi kai eivät kiirettä pidä aurauksen suhteen, säälittää nuo kävelijät jotka kahlaavat lumihangessa. Onnekseni voin tänään vain ikkunasta katsella, ei mihinkään menoa ole. Tuohan
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
22.11.2023
Aloitti uuden keskustelun: Nojatuoli !
Puhdas alusta käyttöön, meni niin pitkäksi taas edellinen. Lumisadetta tai myräkkää odotellaan, eilen aurinko paistoi ja oli oikein mukava sää, haiskahti ihan keväältä:) Sieltä se tulee kevätkin, kuka sen näkee, mutta odotusta kaikilla. Kotipaikkakunnallani sammutellaan katuvaloja taajamasta, joka kolmas
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
21.11.2023
Vastasi keskusteluun: NOJATUOLI !
Huomenta, pimeyttä nyt riittää, mutta lohduttavaa on tietää, että jo parin kuukauden kuluttua alamme ihmetellä päivän jatkumista. Tätähän se elämä on ihmettelyä milloin mitäkin. Olen saanut nuhteet politiikan puhumisesta ja saman asian jauhamisesta, noinhan olen tehnyt. Politiikan puhuminen lähinnä
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
20.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Sananvapautta en pysty kieltämään en sinulta en toisiltakaan, sitä en edes pyri niin tekemään. Minullakin on mielipide oikeus hallituksen kuin muidenkin päättäjien tekemisiin, silti en ala politikoimaan. Joka hallitus joutuu arvostelun kohteeksi, mistään ei kaikkien mukaista löydy.
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
20.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Huomenia viikon alkuun, taas tuo joulu lähempänä ja siitä puhuminen on saanut tilaa, hyvä niin. Joulu on minulle mieluinen asia, ollut aina, lapsesta lähtien se on kohonnut suurimmaksi juhlapyhän ajaksi. Politiikasta taas en tykkää ketjussa puhua, se on varma kiistelyn kohde, kokemani mukaan, mutta mielipiteiden
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
19.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Lukaisin tämän aamun kirjoitukset ja pyydän anteeksi jos liian synkän kuvan maalailin, mutta en mahda mitään, kun kuuntelen ihmisiä ja tuota mediaa, mikä työntää joka mutkassa noita karsimisia. Hallitukseen en hyvällä tahdollanikaan voi luottavalla mielellä olla, hyvinvointialueet rahaa vailla, miten
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
18.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Harmaus jatkuu, mutta taas lauantai ja saunapäivä:) Minulla ei noita kohokohtia liikaa ole ja siksi saunakin tuntuu juhlalta, kohokohtia sanon, itse olen näin elämäni järjestänyt. Melkoinen erakko alan olla, mihinkään ei mieli tee, tässä vaan odotan tietämättä mitä ja milloin. Vielä kuitenkin hyvillä
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
16.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Huomenta pikkupakkaseen, varmaan sopiva sää ulkoiluun, mutta ei innosta. Taidan kohta muistuttaa karhua, joka talveksi suojan etsii ja siellä nukkuu. Noin se taitaa olla, että mummot ja isomummutkin vain nuortuu, vaikka jälkeläisiä monessa polvessa, jos peilit ja vaivat sivuutan mielestäni olen ikuinen
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
15.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Pistäydyin katsomassa ja taas olen saanut huomiota, vaikka en sitä kaipaa. Sanoin, että poistun jos minuun alkaa tulla vain ikäviä huomautuksia, jokainen tekee niin kuin haluaa. En sano kenestäkään kirjoittajasta mitään kielteistä, tämä olisi oma päätökseni. Ikävä on, että olette korppis ja Paloma
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
15.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Huomenta ja kuivan näköistä säätä, lunta sen verran, että valoisalta näyttää. Nyt ihan oikeasti jätetään tuo "kirjailijaksi" rupeaminen, tokaisin aivan ajattelematta tuon kirjan kirjoittamisen. Koulussakin sain aineen kirjoittamisesta kiitosta, mutta paljon tarvitsee taustatietoa jos kirjaa aikoo ja
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
14.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Lumisateesta huomenet, nyt taas maa valkeana ja valoisammalta näyttää elämäkin. Noita valolamppuja en koskaan ole käyttänyt, masennus tulee ja menee sen suuremitta keinoin. Joulukortteja rupean tekemään tänään, kun neulominen on tauolla., niskojen vaivan vuoksi. Käsivarsia juimii ja sormetkin kenkkuilee,
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
13.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Huomenta, edelleen harmaata, lumisadetta odotetaan, pieni pakkanen kuitenkin enteilee säänmuutosta. Kiitos uskosta kirjailijan tittelistä, ihan piloillani tuon tokaisi, eipä taida olla kirjailijaksi, hyvä jos tänne selkeästi osaan viestin laittaa. Blogia en ole koskaan ajatellut, minulle hyväksi on
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
12.11.2023
Aloitti uuden keskustelun: NOJATUOLI !
Isänpäivänkunniaksi aloitan uuden nojatuolin, taas puhtaalta pöydältä, toivoen tietysti siistinä pysyvän. Kaikille isille nuorille ja jo ukki-ikään päässeille onnittelut. Lumisadetta näkyy olevan ja ajotiet valkoisina, toivottavasti tiellä kestävät siellä liikkujat. Tuo evakkoasia puhutti edellisessä
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus
11.11.2023
Kommentoi keskusteluun: NOJATUOLI !
Huomenta sateesta, koko yön satoi, heräilin ropinaan. Kiitos Eliaana neuvostasi, pitää tutkia, aika harvoin Areenalla vierailenkaan. Teemalta voisin katsoa päivittäin, mutta aina ei sekään onnistu kiireiden vuoksi. Tiukka on päiväsi ollut, mutta kun on taitoa kaikkeen mihin tarttuu onnistuuhan ne. Onnea
Ryhmät > Ikäryhmät > 80 plus