Mr.Johannes
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
21.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Mitä helluntailaiset ovat mieltä
Jeesus nimenomaan auttaa kaikkia kärsiviä. Siksihän Jeesus tuli alas Maan päälle ihmiseksi ja eli läpi koko ihmiselämän. Mieti, Jeesus olisi voinut tulla tänne suoraan aikuiseksi kuninkaaksi. Mutta ei. Hän ei tehnyt niin. Jeesus tuli maan päälle vauvaksi ja eli läpi ihmiselämän vaikeuksien ne kantaen,
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
21.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Mitä helluntailaiset ovat mieltä
Totesit näin: "eikä täydellistä totuutta tai tietoa ole hallussaan yhdelläkään uskontokunnalla." Näin toteava on jo jättänyt uskon taakseen, toteaahan Raamattu, ettei tie Isän luokse käy kenenkään muun kuin Jeesuksen kautta. Jeesus on ainoa Tie, Totuus ja Elämä. Samoin kaikki epäjumalanpalvonta erottaa
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
21.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Alkoholistin päiväkirja
"Tuommoisia te olitte..." viittaa tietenkin menneessä aikamuodossa aiemmin tapahtuneeseen. Vanhassa elämässä, ennen uskoontuloa ja parannusta, monet ovat tänäkin päivänä olleet vaikka ja mitä. Samoin aviorikoksesta tavattu nainen oli avionrikkoja, jonka Jeesus armahti. Ei Jeesus hänellekään sanonut
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
18.07.2019
Vastasi keskusteluun: Olen Jumalan kiroama
Aloittajalle: Tilanteesi ei ole toivoton. Et ole vielä täysin paatunut koska sinulla selvästikin on synnintunto, tiedät tekeväsi väärin ja eläväsi pelastuksen ulkopuolella. Vaikka tämä voi tuntua hieman erikoiselta, itse asiassa minun täytyy nyt kehottaa sinua erääseen asiaan: kiitä Jumalaa tuosta synnintunnosta.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
18.07.2019
Vastasi keskusteluun: Alkoholistin päiväkirja
Kyllähän se niin on, kuten muutamat ovat jo maininneet, että ei synnistä voi pakottaa vapaaksi kun ei sitä tee edes itse Jumala. Jos aloittaja tulee synnintuntoon ja tahtoo tehdä parannuksen niin kehotan aloittamaan kiireellä ja hakemaan apua sekä Jumalalta, että seurakunnalta. Jos olet jo paatunut niin
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
18.07.2019
Vastasi keskusteluun: Menestysteologia on kerettiläisyyttä?
Tällä kertaa ja tällä hetkellä (18.6.2019) Wikipedia-sivu menestysteologiasta on jopa melko hyvä ja kattava ydinkohtiin: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia Kaikki menestysteologit eivät usko tai ole kuulleet kaikista oppiin kuuluvista asioista. Samoin monilla muilla uskovilla saattaa olla
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
18.07.2019
Vastasi keskusteluun: Mitä helluntailaiset ovat mieltä
Kyllä niitä kokemuksia, joissa taivasta, paratiisia tai helvettiä on näytetty, on puhuttu useinkin. Yleisesti näiden kuolemanrajakokemusten ongelma on se, että ne voivat sisältää Jumalan näyttämien asioiden/näkyjen sijaan myös ihmisen omaa kuvittelua sekä vihollisen sekoitustarkoituksessa näyttämiä
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
14.07.2019
Vastasi keskusteluun: Raskas uskova
Pitäisi varmaan kuunnella tätä ystävää enemmän, että voisin asiaan jotain sanoa. Hienoa kuitenkin, että tämä ystävä on ottanut Herran vastaan.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
08.07.2019
Vastasi keskusteluun: Ihmeparantumisesta
Kyllä Jeesus parantaa niin vakavista kuin vähemmän vakavista sairauksista. Molempia olen nähnyt parantuvan. Itselläni ei niin vakavia sairauksia ole. Rohkaisuksi haluan kuitenkin kertoa, miten Jumala on pari kertaa minut parantanut ihan urheillessa tulleista vaivoista. Olin jotenkin varmaan urheillessa
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
01.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Hyviä sielunhoitajia ?
Näin se on. Suosittelen kysymään paikkakuntasi paikallisseurakunnista.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
28.06.2019
Vastasi keskusteluun: Nyt puhuu sukupuoleton pappi
Pitäisikö tämän olla toisella foorumilla? Ei ole tietääkseni vapaissa suunnissa vastaavia paimenia.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
28.06.2019
Vastasi keskusteluun: Alabamalaisen naisen sikiö ammuttiin ja nainen syyllinen
Alabaman aborttilaki on hyvä. Ei kaksi väärää tee yhtä oikeaa. Mutta tuo ammutun äidin syyttäminen on eri asia,ei siinä ole kyse laista vaan syyttäjän hölmöstä tulkinnasta. Ja eri asia on myös tuleeko siitä tuomiota vaikka innokas syyttäjä asiaa lähtisi tosissaan ajamaam.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
27.06.2019
Kommentoi keskusteluun: Miksi helluntailaiset valhehtelivat?
Juuri näin. Tiedän myös tapauksen jossa potilas kertoi parantuneensa ja pyysi lääkäriä ottamaan kuvat sisäelimistään sen varmistamiseksi. Koska kuvien otto oli muutenkin suunniteltu, lääkäri suostui. Kun kuvat tulivat, niistä näkyi että potilas oli terve. Jumalan ihme oli siis tapahtunut. Mutta lääkäri
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
16.06.2019
Kommentoi keskusteluun: Uskovan itsemurha
Tässä ollaan kyllä ongelman ytimessä. Ei Jeesus asettanut seurakuntaa turhaan. Seurakunnassa käyminen on jo hyvä, Sanan kuulo on tärkeää ja siellä voi hyvin olla erityisesti juuri sinulle tarkoitettu sanoma silloin tällöin. Seurakunta on alun pitäen paljolti yhteyttä varten. Yksi seurakunnan tehtävistä
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
14.06.2019
Vastasi keskusteluun: Uskovan itsemurha
Aloittajalle: - Ymmärrän tilanteestasi vain sen verran että se on selvästi äärimmäisen vaikea, jota ei inhimillisesti voi kestää. Jotain siinä mielessä samankaltaista olen käynyt läpi uskovana. Voin todeta vain sen, että inhimillinen apu ei riitä. - Oma kokemukseni on, että jouduin niin syvälle, etten
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
27.11.2018
Kommentoi keskusteluun: Kiitos Jeesus helluntailaisesta Sebastian Tynkkysestä
Koivisto ja Tiainen eivät kylläkään olleet helluntailaisia.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
27.11.2018
Vastasi keskusteluun: seurustelu ja syöminen, pöydänjakaminen, kuis mennään
"jota kutsutaan veljeksi" viittaa tässä uskonveljeen, ohje koskee tietysti myös uskonsisarta. Jos puoliso ei ole uskossa, hänen kanssaan voi ja tuleekin Raamatun mukaan pyrkiä pysymään sovussa naimisissa. Jos hän ei usko, hän ei myöskään kuulu uskonveljien tai uskonsisarten joukkoon. Toki hänen kanssaan
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
24.11.2018
Vastasi keskusteluun: TEKOPYHÄ PASTORI
En pystynyt lähettämään osoitteeseesi sähköpostia, osoite ei kuulemma ole toiminnassa. Kuitenkin mainitsemasi kaltaisiin tapauksiin tulee puuttua ja tietojen oikeellisuus tarkistaa. Mikäli nämä tiedot osoittuvat paikkansa pitäviksi, pastori tulee välittömästi erottaa. Tässä on kyse seurakunnan ja sen
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
24.11.2018
Kommentoi keskusteluun: Voimakas vai kevyempi puuttuminen
Lisään yllä olevaan vielä omana käsityksenäni: - "Ajan antamista" ei kuitenkaan tule käyttää tekosyynä siihen, ettei syntiin viitsitä puuttua. On selvää, että jos esim. vuosia syntielämää elänyttä henkilöä ei ole nuhdeltu, "ajan antaminen" ei ole pätevä perustelu vaan yritys laistaa vastuusta.
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus
24.11.2018
Vastasi keskusteluun: Voimakas vai kevyempi puuttuminen
Selkeät ohjeet puuttumiseen: - Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä, vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa. - Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Kristinusko > Helluntailaisuus