Markku.Lahtinen
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
10.02.2023
Kommentoi keskusteluun: Muistutus Turkille?
Olet taasen harvinaisen väärässä, sillä Suomessa saa toimeentulonsa tähtitieteestä että kosmologiasta noin 1500-2000 henkilöä. Melkoinen osa on töissä muualla kuin Suomessa esim. Nasan palveluksessa. Lisäksi eri yrityksissä toimii huomattavasti useampi avaruusteknologian parissa - minäkin joskus suunnitellessani
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
08.02.2023
Vastasi keskusteluun: Nasa on vanhempi kuin annetaan ymmärtää
Voitit kilpailun pääpalkinnon hölmöimmästä aloituksesta, onnittelen:).
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
08.02.2023
Vastasi keskusteluun: Muistutus Turkille?
Tällaista odotinkin, taidan lotota:). Eipä tähän muuta lisää kuin pienoinen fysiikan oppitunti olisi aloittajalle paikallaan. Geologiaa voi myös opiskella tai tutkailla!
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
05.02.2023
Vastasi keskusteluun: Suomalaiset etelämantereella.
Olettaisin, että he, jotka kieltävät Etelämantereen haeskelevat Kuukkelin tai jonkin muun instanssin kartoista Suomen kohdalta tai muualta pohjoisesta ao. asemaa:). Sikäli hassua, kun satelliitteja ei ole, näin ollen ei myöskään satelliittikarttoja. Heliumpallotkin ovat melkoisen harvassa - ei ole vieläkään
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
03.02.2023
Kommentoi keskusteluun: Miksi flättärit halutaan tehdä naurun alaiseksi?
Maapallolla on kaiketi noin 8000 eri uskonlahkoa (suurimmat: hindulaisuus, kristinusko, muhamettilaisuus, budhalaisuus (jos se on edes uskonto)) ja kaikki ovat oikeassa? Raamatussa sanotaan maan olevan lätty, tai sanotaanko? Samoin väitetään maan iäksi 6000 vuotta, mistä lähtien? Mikäli kysessä on raamatun
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
31.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Dinosauruksista.
Näin ammatillisesti katsoen on olemassa mielenkiintoinen ilmiö: Yhteiskunta vainoaa - terveydenhuolto vainoaa, etenkin mielenterveyden ammattilaiset - eliitti hallitsee kaikkea - vapaamuurarit hallitsevat - temppeliherrat hallitsevat - maa on lätty - taivaankansi on olemassa - avaruutta ei ole - liskoihmiset-muukalaisia
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
30.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Maa on litteä. Tutkimuslaitteet on väsätty tukemaan palloteoriaa!
Et sitten ymmärtänyt asiaa laisinkaan. Mikäli maa on litteä, niin myös matalat kohdat näkyvät yhtäläisen kauas (sic). Korkeat paikat näkyvät tästä syystä kauemmas, koska maa on pallo. Ei ole olemassa taivaanantta - se on vain eri uskonnollisissa teoksissa esiintyvä termi, joka oli aivan luonnollinen
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
30.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Miksi flättärit halutaan tehdä naurun alaiseksi?
Tänne kirjoittaa vain muutama lituskauskovainen. Mainitun asian voi päätellä kirjoitusasusta ja kirotusvirkeistä. Tämä teksti on totta:).
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
30.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Dinosauruksista.
Vai ovat muovia ja kipsiä - taasen puutaheinää. Suosittelen ekskursiota sopiville kaivauksille ja maille, että mannuille, joissa voit havainnoida luita ja rankoja sekä luurankoja. Toki museossa voi päästä kopeloimaan jonkin dinosauruksen varpaita ja todeta ne muuksi aineeksi kuin muovi ja kipsi. Luotiin
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
30.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Ano Turtiainen VKK: Suomalaiset Israelin kadonnut heimo Juudan leijonan kansa
Miten oletat vanhojen tekstien säilyvän - täysin lukukelpoisina? Lähi-idästä on löydetty melkoinen määrä tekstejä tuhansien vuosien takaa, joten eivät nämä Kuolleenmeren kääröt ole mitään erikoisuuksia. Pelkästään assyrialaisia tekstejä on löydetty kymmeniä tuhansia, Egyptistä löydettyjen määrä on vieläkin
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
30.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Maa on litteä. Tutkimuslaitteet on väsätty tukemaan palloteoriaa!
Todista asia matemaattisesti. Oletko katsonut Tallinnan laivasta mikähän näkyy viimeiseksi etäännyttäessä Helsingistä. Ei ainakaan Kauppatori, taitaa olla Kivenlahden masto! Voit myös rakennella heliumpalloratkaisun, jolla hilaat kameran riittävän korkealle. Ei ole mikään ongelma - ainoastaan lennätys
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
29.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Maa on litteä. Tutkimuslaitteet on väsätty tukemaan palloteoriaa!
Johan on markkinat (Runebergin serkku:), tätä aloitusta ja keskustelua. Pieni kooste. Ohjelmistoja, jotka vääristävät jotain, syanidia, Nasa asentelee ohjelmistoja ilmeisemmin aikakoneella, koska se on perustettu 1958, heliumpallosatelliitteja, kummallisia tutkimuslaitteita, kranaattikammoa? Aloitus
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
29.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Ano Turtiainen VKK: Suomalaiset Israelin kadonnut heimo Juudan leijonan kansa
Lukaisetko viimeisen kappaleen kirjoituksestani, jossa totean mihin tiede perustuu! Mitä kauemmas menemme historiassa (kirjoitetussa), niin sitä vaikeammaksi tulee toden ja tarun määrittely, ne kietoutuvat usein yhteen. Tulee myös huomioida se, että silloiset ihmiset pitivät nykyisin taruiksi määrittelemiämme
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
28.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Valtamediamme hehkuttaa päivästä toiseen Leopard 2 taistelupanssarivaunujen viennistä Ukrainaan.
Propaganda perustuu siihen, että omat viat jätetään kertomatta ja pyritään tuomaan esille vain hyvät asiat, jotka ovat todellisuudessa vain tarinoita ja toiveunia - malliin Goebbels. Propagandisti VA suoltaa tyypillistä ala-arvoista propagandaa, johon uskoo ilmeisemmin vain hän itse, jos edes hänkään.
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
28.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Näin NASA ampuu satelliitteja taivaalle
Annetut ohjeet ovat oikeat, joten siitä vain rakentamaan ja testaamaan. Mikäli kumoat ohjeet, niin perusteluita todentamisen kera, kiitos.
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
28.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Ano Turtiainen VKK: Suomalaiset Israelin kadonnut heimo Juudan leijonan kansa
En ole "kaikkien alojen asiantuntija" - yritän vain tuoda eri näkemyksiä esille. Esille tuomani asiat voi jokainen tarkistaa asianmukaisista lähteistä, joita olen usein linkittänyt. Toki, jos uskomus perustuu huuhaagurujen väitteisiin, niin sille ei voi mitään. Monelle on ilmeisemmin yllätys, kun hankkii
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
26.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Ano Turtiainen VKK: Suomalaiset Israelin kadonnut heimo Juudan leijonan kansa
Eipähän nyt ole "vain" israelilaisten tekemiä - tutustuminen aiheeseen kirjallisesti tai käymällä museoissa voi itse havainnoida historiaa. Kaikki lähi-idän uskonnot ovat saaneet vaikutteita vanhemmista uskonnoista ja myöhemmin ristikkäin. Gilgames -eepos on hyvä lukaista (Jaakko Hämeen-Anttilan käännös
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
26.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Ano Turtiainen VKK: Suomalaiset Israelin kadonnut heimo Juudan leijonan kansa
Niin, et sitten maininnut sitä, että Amerikkalaisessa museossa olevat kääröjen palaset osoittautuivat moderneiksi väärennöksiksi - eivät aiemmin löydetyt kääröt. Tiedoksi vain, että näitä mainittuja palasia osa tutkijoista epäili alusta alkaen väärennöksiksi - sopivat liian hyvin ns. konseptiin. Kuolleenmeren
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
26.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Valtamediamme hehkuttaa päivästä toiseen Leopard 2 taistelupanssarivaunujen viennistä Ukrainaan.
Kirjoittaja kirjoitti Venäjästä, sic. Venäjällä on ollut ja on tiukkka yksinvaltius, joka estää kaiken kehityksen eli on korruptio, nepotismi ja kleptokratia, muutoin et selviä kukkulan kuninkaaksi. Tiedätkö muutoin miten vaikea huumetilanne on Venäjällä? Et todennäköisesti, sillä heillä on ollut massiivinen
Yhteiskunta > Salaliittoteoria
26.01.2023
Kommentoi keskusteluun: Valtamediamme hehkuttaa päivästä toiseen Leopard 2 taistelupanssarivaunujen viennistä Ukrainaan.
Näinhän Venäjällä on todella toimttu jo muinaisista ajoista lähtien - eikä muutu, ikävä kyllä. Tarkoitin tuolla "edes jotenkin oikein johdettuna", mainitsemiesi asioiden huomioimsta johtamisessa - tämä lähinnä teoreettisella tasolla, totuus on todella erilainen. Jokaisen kannattaa perehtyä Venäjän/Neuvostoliiton
Yhteiskunta > Salaliittoteoria