Pääpari Claire ja Jamie Outlander-Matkantekijä -sarjassa. Kuva: Percival & Associates
Maaliskuussa on jo ehtinyt alkaa muutamia uusia sarjoja Yle Areenassa ja tv:ssä. Täysin uusia sarjoja on vielä tuloillaan samoin kuin uusia kausia jo tutuista sarjoista. Tutustu tästä maaliskuun ulkomaiseen draamatarjontaan Ylellä.
Ihmeiden äärellä
Ihmeiden äärellä -sairaaladraamasarjan toisessa kaudessa siirrytään synnytysosastolta lastenklinikalle. Uudella kaudella seuraamme sekä henkilökuntaa ja heidän päivittäistä työtään lastenosastolla, mutta myös heidän keskinäisiä suhteitaan ja yksityisiä haasteitaan. Jokainen jakso kuvaa myös tarinoita niistä potilaista, jotka otetaan osastolle. Potilaat ovat lapsia, mutta jokaisella lapsella on ainakin yksi vanhemmistaan mukana. Sarja on myös relevantti kuvaus vanhemmuudesta ja siitä, mitä se voi sisältää: rakkautta, avuttomuutta, iloja ja huolia.
(Dag og Nat, Tanska 2023)
Ma klo 17:10 Yle TV1
Jo katsottavana Yle Areenassa
Kahden maailman välissä
Andalusiaan 1960-luvulle sijoittuva tarina kuvaa kahden erilaisen perheen kohtaamista. Isänsä kuoleman jälkeen vanhin tytär María on huolehtinut perheen elannosta. Kun rikas maanomistaja haluaa ostaa sievän pikkusisaren vaimokseen, María pelastaa siskonsa tarjoutumalla itse tämän tilalle. Vasta alttarilla hänelle selviää, että mies olikin hakemassa vaimoa veljenpojalleen, joka on menettänyt elämänhalunsa perhetragedian vuoksi. Suvunjatkajaksi pestattu María on nyt yksin ja mahdottoman tilanteen edessä.
(Entre tierras, Espanja, 2023)
Ti 10.3.2026 klo 20:00 Yle Teema & Fem
Ti 10.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Onnistujat vie nuorten aikuisten maailmaan. Kuva: Yle
Onnistujat
Eletään lukion jälkeistä vapaata mutta stressaavaa aikaa. Ellalla ja Leonilla on ylellinen alivuokrattu asunto ja hyvät työpaikat: Ella on menestyvän stylistin assistentti ja Leon myyjänä firmassa, jonka pomo juo vain vihermehuja. Samaan aikaan Nadia suuntaa haaveidensa Barcelonaan. Näyttää täydelliseltä, mutta pinnan alta löytyy monimutkaisia rakkaussuhteita, kilpailua - ja luteita. Onnistujat on Sekoilua-sarjan itsenäinen jatko-osa.
Ke 11.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Kaikenkarvaiset ystäväni porukkaa. Kuva: Playground & A3MI
Kaikenkarvaiset ystäväni
Aika rientää Darrowbyn pikkukylässä Yorkshiren nummilla. Herriotin ydinperhe on kasvanut neljään ja laajennettuna siihen kuuluu puoli kylää. Eläinlääkäriaseman asiat ovat kuitenkin tuuliajolla, ja Skeldalen isäntä, Siegfried, rypee moraalisessa rappiossa. James on täystyöllistetty ja neuvoton, mutta lyötyään viisaat päät yhteen lomalle saapuvan Tristanin kanssa asiat alkavat hiljalleen lutviutua. Rakkautta on ilmassa, jos sen uskaltaa ottaa vastaan. Ilo on ylimmillään, kun sota viimein päättyy, mutta rauhan hinta on ollut kova.
(All Creatures Great and Small, S6, Britannia, 2025)
Pe 13.3.2026 klo 19:00 Yle TV1
Jo katsottavana Yle Areenassa
Murha ennen iltahartautta
1980-luvulle sijoittuva draama kuvaa pikkukylän elämää nuoren pastorin silmin. Papin äidillä on pojastaan vankka mielipide, ja tämän avaramielisyys ei ole hänestä sopivaa. Samaa mieltä on piispa, kun Daniel Clement joutuu lehtiotsikoihin homojen ystävänä ja pappina, jonka kirkossa on tehty murha. Poliisi turvautuu papin paikallistuntemukseen, josta on toki apua mutta myös harmia, sillä menetelmät sielunhoidossa ja poliisitutkinnassa ovat kaukana toisistaan. Mitä murhan taustalta paljastuu, ja päätyikö uhriksi alun perin väärä henkilö?
(Murder before Evensong, Britannia, 2025)
La 14.3.2026 klo 21:35 Yle TV1
Jo katsottavana Yle Areenassa
Nepobaby on koukuttava sarja nuoresta naisesta, ja "uudesta perheestä. Kuva: Yle
Nepobaby - rikkaaksi yhdessä yössä
Emma saa tietää, että hänen perhetaustansa on paljon luultua monimutkaisempi - ja hänen sukunsa arvaamattoman rikas. Entiset totuudet saavat väistyä. Sarja on saanut kiitosta.
Su 15.3.2026 klo 20:26 Yle Teema & Fem
Jo katsottavana Yle Areenassa
Karl Alberg ja Cassandra Lee Pikkukaupungin poliisi -sarjassa. Kuva: Kailey Schwerman
Pikkukaupungin poliisi
Poliisipäällikkö Karl Alberg on kotiutunut Gibsonsin kaupunkiin ja löytänyt rinnalleen rakkaan ihmisen. Hänen poliisipiirinsä tekee loistavaa tulosta mutta liian pienillä resursseilla. Toiveet lisäväen saamisesta riippuvat kuitenkin pormestarin suopeudesta, johon on kiinnitetty iso hintalappu. Pian Alberg luovii kunnallispolitiikan kiihkeinä käyvien laineiden keskellä. Joutuuko hän valitsemaan asukkaiden turvallisuuden ja henkisten arvojen välillä, sillä rikoksia tapahtuu väistämättä. Miten se vaikuttaa poliisimiehen yksityiselämään?
(Murder in a Small Town, S2, Kanada 2025)
Ti 17.3.2026 klo 17:10 Yle TV1
Ti 17.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Hiljaisuuden viesti
Kuuro nuori nainen on töissä poliisiaseman kahvilassa. Alisonilla on taito lukea huulilta, ja siksi häntä pyydetään avustamaan poliisia tulkitsemalla rikollisjengin jäsenien keskusteluja videokuvista. Oman turvallisuutensa takia Alisonin tulee pysytellä tiukasti taustalla ja pitää tehtävänsä salassa. Määrätietoinen nainen kuitenkin kiinnostuu tapauksesta enemmän kuin olisi hyväksi, ja pian raja uuden tehtävän ja oman elämän välillä hämärtyy vaarallisella tavalla. (Code of Silence, Britannia, 2025)
pe 20.3.2026 klo 22:02 Yle TV1
pe 20.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Midsomerin murhat vie rikosten maailmaan. Kuva: Yle
Midsomerin murhat
Palaamme jälleen kuvitteelliseen Midsomerin kreivikuntaan, jossa jo toinen Barnaby toimii rikosylikomisariona. Yhdessä Fleurin, tomeran oikeuslääkärin sekä työparinsa, ylikonstaapeli Winterin kanssa John Barnaby selvittelee kauniin fasadin takana tapahtuneita pahoja tekoja. Usein juttuihin sotkeentuu myös hänen historiantutkija-vaimonsa Sarah. Perheen lemmikki Paddy taas näyttää mallia siitä, miten kaivaudutaan pintaa syvemmälle - se on avu, josta poliisikin voi ottaa mallia.
(Midsomer Murders S25, Britannia, 2025)
La 21.3.2026 klo 19:35 Yle TV1
La 21.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Etsivä Mehmet Suleyman ratkoo rikoksia Istanbulissa, Turkissa. Kuva: Yle
Turkkilainen etsivä
Sarja seuraa kahden hyvin erilaisen poliisin työskentelyä monipuolisessa Istanbulissa. Etsivä Mehmet Suleyman on syntynyt Turkissa, mutta kasvanut Lontoossa. Työhönsä vakavasti suhtautuva, parikymppinen Suleyman siirtyy Istanbuliin, jossa hänen esimiehenään toimii komisario Cetin Ikmen. Ikmen on 60-vuotias perheenisä ja yllättävän leikkisä persoona, joka paljastuu nopeasti poikkeuksellisen taitavaksi rikosten ratkaisijaksi. Onko Suleymanin siirron taustalla kuitenkin jokin painava, henkilökohtaisempi syy?
(The Turkish Detective, Yhdysvallat, 2023)
Su 22.3.2026 klo 22:55 Yle TV1
Pe 13.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Missä aurinko aina paistaa -sarja vie Espanjaan. Kuva: Elokuvatuotantoyhtiö Polygraf Oy
Missä aurinko aina paistaa
Espanjan auringon alle muuttaneen varakkaan ruotsalaispariskunnan ylelliset eläkepäivät saavat äkkikäännöksen, kun perheen sisäiset jännitteet ja odottamattomat tapahtumat sotkevat suunnitelmat. Solsidanin ja Bonusperheen luojien uusi musta draamakomedia.
Tuotanto: Sky Showtime/SVT. (Ruotsi 2025)
Ma 23.3.2026 klo 22:00 Yle Teema & Fem
Su 22.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Outlander - Matkantekijä -sarja on Clairen ja Jamien rakkaustarina vuosista ja vuosisadoista toiseen. Kuva: Robert Wilson / Columbia Pictures Corporation Ltd
Outlander - Matkantekijä
Jamie ja Claire palaavat Fraser's Ridgeen, josta on kasvanut vilkas kauppapaikka. Mukanaan heillä on pieni tyttö, joka on kokenut kovia. Kuka tyttö on ja mikä on hänen merkityksensä tässä tarinassa? Kun Brianna ja Roger saapuvat seudulle, klaani on koossa. Mikään ei voi heitä enää erottaa - paitsi kuolema.
Historiankirja tulevaisuudesta sen ennustaa, mutta voiko kohtaloa muuttaa? Clairen ja Jamien rakkaus ja sielunkumppanuus on kestänyt kaikki koettelemukset. Nyt heidän tarinansa saapuu tiensä päähän, mutta kertovatko kyyneleet onnesta vai katkeruudesta?
(Outlander, S8, Yhdysvallat, 2026)
Ma 23.3.2026 klo 21:55 Yle TV1
Ma 23.3.2026 - 21:55 Yle Areena
Heajastallan - Saamelaishäät
Garen haluaa järjestää pojalleen Ailolle perinteiset suuret saamelaishäät hinnalla millä hyvänsä. Häävalmistelut yltyvät pian kaoottisiksi, kun keskenään riitelevien sisarusten perhekulissit kaatuvat ja menneisyyden salatut surut ja kivut nousevat pintaan. Tuotanto: NRK (Heajastallan - Bryllupsfesten, 2026)
ti 24.3.2026 klo 20:00 Yle TV1
ti 24.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Naapuruston salaisuus on draamasarja Australiasta. Kuva: Yle
Naapuruston salaisuus
Helleaalto piinaa Osprey Pointin rantakaupunkia, mutta yhdellä sen asuntokaduista elohopea nousee muita nopeammin. Kaikki alkaa, kun nuori nainen vuokraa huoneen hyvämaineisen asuinalueen, Pleasant Courtin, yhdestä talosta. Vuokraemäntä Angen epäluulot heräävät heti, sillä Isabelle on pohjattoman kiinnostunut naapureistaan. On selvää, että Isabella ajaa takaa jotain, ja rouvakerho on varuillaan, sillä jokaisella on salattavaa. Mutta mitä Isabelle oikein etsii, ja mihin tämä kaikki johtaa?
(The Family Next Door, Australia, 2025)
To 26.3.2026 klo 06:00 Yle Areena
Murdochin murhamysteerit
Uuden kauden alussa ruumishuoneella tapahtuva räjähdys saa Murdochin tutkimaan pormestari Vaughania, joka sulki poliisiaseman viime kauden päätösjaksossa. Murdoch epäilee, että pormestari on tuhonnut todisteita omista rikollisista teoistaan. Murdoch saa värvättyä Brackenreidin ja muut kollegansa taisteluun korruptoitunutta pormestaria vastaan Torontossa. Sillä välin kun tohtori Ogden ja Susannah asuvat yhä Lontoossa, Murdoch tutustuu paremmin poikaansa Harryyn, joka muuttaa väliaikaisesti hänen luokseen asumaan.
(Murdoch Mysteries, S19, Kanada, 2025)
Ti 31.3.2026 klo 17:10 Yle TV1
Ti 31.3.2026 - 06:00 Yle Areena
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi








