Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Wau! Hollywood-ohjaaja Renny Harlin ja yli 30 vuotta nuorempi Johanna-rakas! Katso kuvat!

Maailmaa kiertänyt Renny Harlin on tunnettu kuuluisista naisystävistään ja hän on ollut naimisissa näyttelijätähti Geena Davisin kanssa.

23.4.2021 klo 15:10

Renny Harlin

Renny Harlin on tehnyt töitä viime aikoina Suomessa, hän on mm. Luokkakokous 3 -leffan ohjaaja. Kuva: AOP


Renny Harlin, 62, on heittämällä Suomen kansainvälisesti tunnetuin elokuvaohjaaja. Harlin on viettänyt suuren osan elämästään Yhdysvalloissa ja hän piti asemapaikkanaan Los Angelesia. Viime vuodet Hollywood-ohjaaja on asunut Kiinassa Pekingissä.


Harlin on tunnettu paitsi elokuvistaan, myös naisystävistään. Hän oli naimisissa näyttelijä Geena Davisin kanssa 90-luvulla. Harlinin muita tunnettuja kumppaneita ovat olleet näyttelijä Laura Dern, missi Tarja Smura ja urheilija Katariina Ebeling.


Ohjaaja on viihtynyt Suomessa nyt jo kuukausikaupalla. Yksi syy lienee rakkaus suomalaiseen naiseen, Harlin on kihloissa Johanna Harlinin (os. Kokkila) kanssa.


Johanna Harlin, 27, on näyttävä brunette, joka treenaa fitnesstä. Johanna Harlin on jakanut Instagramissa kuvia Renny Harlinin kanssa - tästä suhteesta ei näytä lämpöä ja hellyyttä puuttuvan:


Auringossa pusuttelua:



Kilistelyä:



Kihlajaiskuva:



Helliä hetkiä Turkissa, Istanbulissa:


Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»