Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

TTK-tippuja Sita Salminen sai poikkeuksellista palautetta Mikko Leppilammelta: "Tiedättehän te..."

Sita Salminen tippui monen ja myös itsensä yllätykseksi Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta.

25.10.2021 klo 10:57

Sita Salminen

Rovaniemeltä kotoisin oleva Sita Salminen on bloggaaja ja YouTube-tähti, jonka aihealueena on nuoren naisen oma elämä. Hän tekee myös Veronica Verhon kanssa podcastia. Kuva: KKM


Sita Salminen tippui yllättäen TTK-kisasta. Pudotusuhan alla jännittävissä tunnelmissa oli kolme paria: Sita Salminen ja Aleksi Seppänen, Jenni Poikelus ja Sami Helenius sekä Waltteri Torikka ja Kia Lehmuskoski.


Tuomariäänin pelistä olisi tippunut Aki Riihilahti ja Katri Mäkinen, sillä he saivat 33 pistettä. Tämä pari ei kuitenkaan ollut pudotusuhan alla. Salminen ja opettaja Aleksi Seppänen yltivät tuomariäänillä 42 pisteeseen, mutta yleisöäänet eivät riittäneet kisassa pysymiseen.



Sita Salminen

Mikko Leppilampi on pienen poikavauvan isä, joka juontaa sunnuntaisin supersuosittua Tanssii Tähtien Kanssa -kisaa. Kuva: KKM


Tuloksen tultua julki TTK-juontaja Mikko Leppilampi otti tippuneen parin haastatteluun ja kysyi tunnelmia:

-Mie oon ehkä vähän shokissa, en osaa oikein sanoa mitään, silminnähden järkyttynyt Sita Salminen sai sanottua suorassa lähetyksessä.


Leppilampi otti ammattimaisesti kopin vaikeasta tilanteesta, eikä tentannut Salmista enempää, vaan sanoi ymmärtävänsä tilanteen. Suorassa haastattelussa Aleksi Seppänen kehui oppilastaan vuolaasti ja kertoi Sitan olevan kertakaikkiaan ihana oppilas ja hänen kanssaan on ollut hauskaa tehdä töitä yhdessä.



Sita Salminen

Sita Salminen ja Aleksi Mäkinen treenasivat ahkerasti TTK-treenisalilla ja Aleksi kehuu Sitan olleen pieteetillä mukana kisassa. Kuva: KKM

Ilmeisen pölmistyneen tippujaparin tunnelmia myötäelänyt Mikko Leppilampi teki tällä kertaa poikkeuksellisen pitkän loppujuonnon:

-Tiedättehän te, kuinka hyviä te olette. Kyllä te tiedätte sen ja muistakaa se. Kiitos, että olitte molemmat ja Sita varsinkin mukana tässä ohjelmassa ja tässä kilpailussa. Se oli todella arvokasta, Leppilampi kehuu yllätystippunutta paria ja yleisö antaa isot suosionosoitukset.


Lue myös: Sita Salminen täytti 29 v! Paljastaa salaperäisenä: "Me aloitettiin viikonloppu hotelliyöllä..."


Lue myös: Oho! Mikko Leppilampi jakoi isä-vauva -kuvan - Tarkkasilmäisiltä suora palaute: "On kyllä niin..."


Tanssii Tähtien Kanssa su klo 19.30

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»