Televisio

Tidjân Ba paljastaa kihlatusta, Kolmiodraaman Heidistä - Mielipahaa tästä syystä Farmilla

Tidjân Ba on mukana uudella Farmi Suomi -kaudella.

Farmi Suomi

Kihlapari Tidjân Ba ja Heidi Kytö. Ban kuva K. Kurki, Kytön kuva Kolmiodraama-sarjasta MTV3, kollaasi photocollage


Laulaja Tidjân Ba, 46, nousi vuosituhannen alussa suosioon Kwan-yhtyeen toisena laulajana Marikon rinnalla. Nykyisin Ba toimii luokanopettajana. Tidjânin isoäiti on kotoisin Pieksämäeltä ja hän on viettänyt lapsuutensa kesiä Farmi Suomesta tutuissa maisemissa.


Suomi24 Viihde pääsi haastattelemaan Tidjân Bata Farmi Suomen lehdistötilaisuudessa helmikuussa ja puhuttiin mm. Farmin ruoista ja omista läheisistä. Haastattelun jälkeen maaliskuussa selvisi, että Ban kihlattu on Kolmiodraama-realitystä tuttu Heidi Kytö. Ba ja Kytö kertoivat maaliskuussa somessa, että he ovat seurustelleet salaa puolentoista vuoden ajan.


Farmi Suomessa kisaajat elävät talon antimilla, kasvimaan sadolla ja mahdollisesti pehtoorin antamilla ruoilla, jos tehtävät onnistuvat.


Tidjân Ba, miten arvioiti Farmin ruokahuoltoa, saiko siellä syötyä?

-Me syötiin sitä mitä me kasvatettiin ja sitten siellä oli tietty määrä, mitä oli annettu alussa. Että mitä farmilaiset siellä seudussa söi 100 vuotta sitten. Aika lailla perunaa, porkkanaa ja mitä järvi antoi. Sanotaan nyt, ettei proteiinipitoisuus ollut aina ihan kohdallaan ja monelta tippui painoa aika paljon, Ba arvioi.


Farmi SuomiFarmi Suomi -kisaajat saapuivat Farmille hyväntuulisina, Tidjân Ba toinen oikealta. Kuva: Alpertti Rieskjärvi, Nelonen


Mies oli kuitenkin tyytyväinen ruokaan:

-Gordon Ramsay voi vapista, siellä oli aika moni maestroa keittiössä. Nyt ei ollut kokkia kisaajana, joskushan siinä on ollut. Maailmassa on paljon amatöörikokkeja, jotka on ihan loistavia. Jos haluaa oppia uusia reseptejä, niin kannattaa katsoa Farmi Suomi.


Farmi Suomessa kisaajat elävät eristyksessä ulkomaailmasta: ei ole puhelimia, eikä nettiä. Oliko ikävä läheisiä?

-Mulla oli mun rakasta ikävä. Mulla on tämmöinen huivi, missä on mun rakkaan tuoksu, niin mulla oli tämä sellaisessa pussukassa mukana. Pidän sitä vieläkin silloin kun on ikävä. Mun rakasta kumppania ja kihlattua, häntä oli suuri suuri ikävä. Se oli vaikeeta, Ba paljastaa Suomi24 Viihteelle kihlattunsa huivin povitaskustaan vetäen.


Ba ei kuitenkaan kerro kihlattunsa nimeä, sillä Kolmiodraama-realityn takia sitä ei voinut paljastaa.


Tidjân Ba jakoi kihlaparista suloisia kuvia. Kuvat lainattu Tidjân Ban Instagram-tililltä, selaa painamalla nuolta:



Ba korostaa Farmi olojen ankaruutta:

-Pitää muistaa, että siellä ei ollut mitään kommunikaatiomahdollisuutta. Et tosiaan vuosi oli 1924, niin ei ollut ei ollut iPhonea. Meiltä evättiin se mahdollisuus totaalisesti, mies toteaa Suomi 24 Viihteelle.


Farmi Suomi to klo 20.00 Nelonen ja Ruutu

Kolmiodraama MTV Katsomo

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi


Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»