Televisio

The Voice of Finland jatkuu uusin kuvioin - Mukaan Mirella ja Ares!

The Voice of Finland -ohjelman apuvalmentajat hyppäävät kyytiin kaksintaisteluvaiheessa.

The Voice of FinlandMirella ja Ares, kuvat Saku Tuominen, Nelonen, kollaasi photocollage


The Voice of Finlandissa siirrytään Ääni ratkaisee -vaiheen jälkeen Kaksintaisteluihin. Kaksintaisteluissa jokaisesta joukkueesta kaksi kilpailijaa nousee Voicen lavalle, mutta heistä vain toinen jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Muilla tähtivalmentajilla on kuitenkin mahdollisuus kaapata pudonnut laulaja omaan tiimiinsä.


Tähtivalmentajat voivat kaapata niin monta laulajaa kuin haluavat, mutta vain kahdella kaapatulla laulajalla per tiimi on mahdollisuus edetä Knockout-vaiheeseen.


The Voice of FinlandSanni ja Mirella. Mirella ampaisi vuonna 2024 julkaistulla debyyttialbumillaan Suomen popartistien kirkkaimpaan kärkeen. Timanttei-kappaleesta tuli megahitti, ja sitä on striimattu lähes 40 miljoonaa kertaa, kuva: Saku Tiainen, Nelonen


Tällä kaudella apuvalmentajiksi on saatu niin nuorison kuin aikuistenkin suosikkeja. Sannin apuvalmentajana nähdään Mirella, Elastisen Ares, Arttu Wiskarin Tuure Kilpeläinen ja Jenni Vartiaisen Vesta.


The Voice of FinlandElastinen ja Ares. Ares on rap-artisti, jonka jättihitti Menestys on paras tapa kostaa oli Suomen striimatuin viime vuonna julkaistu biisi yli 20 miljoonalla Spotify-kuuntelulla, kuva: Saku Tiainen, Nelonen


The Voice of Finland Ruudussa ja Nelosella perjantaisin ja sunnuntaisin klo 20.

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»