Tätä ei tv:ssä: Suuri seikkailu Pike paljastaa, mitä tapahtui, kun kamerat sammuivat: "Siellä..."
Pike otti osaa Suuri seikkailu -realityyn.
30.4.2025 klo 7:33
Pike lähti Suuressa seikkailussa ensimmäistä kertaa Suomen Lappiin. Kuva: Suomi24 Viihde
Pike on muusikko ja vaikuttaja, jolla on myös oma vaatemallisto, Hullutyyli. Alakouluikäisten lasten isä lähti Suuri seikkailu -realityssä elämänsä ensimmäistä kertaa Lappiin. Pike oli Suomi24 Viihteen haastattelussa ohjelman lehdistötilaisuudessa kuvausten jälkeen.
Miksi lähdit mukaan ohjelmaan?
-Mä lähdin sen takia, koska kun kuulin, että kuvaukset on Lapissa. En ole ikinä ollut Lapissa. Se oli todella kaunista, luonto oli ihana ja porot käveli siellä. Toinen syy oli, että halusin pois Helsingistä, vähäksi aikaa rauhalliseen paikkaan. Halusin myös lähteä kokeilemaan, miltä kisaaminen tuntuu.
Mikä oli parasta?
-Siinä oli paljon eräilyä ja paljon sitä, että vietettiin toistemme kanssa aikaa iltanuotiolla. Se oli mun lemppari se iltanuotio. Siellä puhuttiin kaikkea, siis ihan kaikkea! Kamerat ei olleet paikalla. Parasta oli iltanuotiot ja se fiilis, kun lähdettiin kisaamaan. Se fiilis, että nyt me lähdetään voittamaan.
Mikä oli ikävintä?
-Ikäviä puolia oli paljon, se kylmä yö. Se oli ihan hirveetä, joutuu heräämään makuupussista, mennä pesemään, ei ollut suihkua. Enkä voinut soittaa mun lapsille ja kysyä, onko kaikki hyvin, miten menee.
Pike painaa eteenpäin raskaassa suomaastossa Suuri seikkailu -kisassa. Kuva: Marko Oikarinen, Nelonen
Millainen kilpailuvietti sulla on?
-Oli! On kilpailuvietti todella kova, mä ajattelin, että olen maailman vahvin mies. Se oli hauskaa!
Mikä oli yllättävintä?
-Tiimi oli yllättävä, damn, miten hyvä tiimi mulla oli. Se pelasti koko jutun, kun olin vähän down, niin pystyi juttelemaan ja fiilis nousi.
Mikä kuvauksissa veti alakuloiseksi?
-Oli koti-ikävää, en pystynyt puhuu mun skideille ja sanoo niille hyvää yötä. Se oli mulle semmoinen, mikä sai mut vähän allapäin.
Ylittikö vai alittiko odotuksesi?
-Kyllä ylitti odotukset. Ne kilpailut, mitkä tuli, en ole ennen samalla tavalla kilpaillut. Ja kilpailtiin metsässä, se oli jännittävää, aina oli uusi juttu.
Kävit nyt ensimmäistä kertaa Lapissa. Mitä sanoisit helsinkiläisille Suomen Lapista?
-Mä sanoisin näin, että pitäisi ottaa tavaksi, että lähtee Helsingin ulkopuolelta pois. Jos on mahdollista, niin lähde. Niin pystyy tutustumaan itseensä enemmän ja arvostamaan luontoa.
Suuri seikkailu la klo 19.30 Nelonen ja Ruutu
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi
Juttu on julkaistu ekan kerran 27.4.2025.
Suomi24 Viihde





