Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Selviytyjät-tippuja Tuuli tekee yllättävän huomion hotellihuoneessa: "En ole varmaan ikinä ollut..."

Tuuli tippui seitsemäntenä Selviytyjät Suomi -kisasta.

19.10.2021 klo 11:16

Selviytyjät Suomi

Tuuli chillailee Selviytyjät-saarella. Kuva: Nelonen


Selviytyjät Suomi -kisa käy kuumana. Kultaiset kolikot näyttelivät merkittävää roolia edellisessä heimoneuvostossa. Suurin osa äänistä oli tällä kertaa menossa Jon-Jonille, mutta mies vältti pudotuksen ostamalla kolmella kolikoilla koskemattomuuden.


Ajojahdin alla ollut Paul oli turvassa, sillä häntä suojasi kisassa voitettu koskemattomuusriipus. Annetuista äänistä neljä meni Jon-Jonille, kaksi Eveliinalle ja neljä Tuulille, joka putosi kisasta seitsemäntenä kilpailijana.

-Pelasin alussa aika matalalla profiililla. Ehkä vähän hyödynsin sitä, että olen nuorin. Yritin olla chillisti ja ajattelin, että jos lähden heti pelaamaan tosi kovaa, jengi näkee mut uhkana ja se voi kääntyä itseäni vastaan, Tuuli pohtii ruutu.fissä Pudonneen tilityksessä.


Selviytyjät Suomi

Heikki Sorsa valitsi Tuulin kahvikekkereille, sillä Tuuli oli himoinnut suklaakakkua jo tovin. Kuva: Nelonen


Tuuli oli pikkuhiljaa alkanut pelata enemmän ja oli mm. pudottamassa entistä liittolaistaan Lauri Salovaaraa.

-Se ehkä kääntyi itseäni vastaan. Mun ois pitänyt pysyä uskollisena sille liitolle, mitä mulla alun perin oli Laurin kanssa, eikä lähteä enemmistön mukana vaan sen takia, että se ois muka järkevää. Tässä pelissä on tärkeää, että on hyvät liittolaiset, ja mä koen, että oltaisiin Laurin kanssa yhdessä voitu mennä hyvinkin pitkälle, jos oltaisiin pidetty yhtä!, Tuuli harmittelee.


Tuuli vietti viidakossa pitkän ajan, kolme viikkoa. Hotellihuoneessa häntä odottaakin yllätys:

-Mä en tunnista itseäni, näytän ihan oudolta! En ole varmaan ikinä ollut näin ruskettunut! Kun on ollut kolme viikkoa ilman peiliä ja katsoo itseään, musta tuntuu, että näen tavallaan eri ihmisen, koska en ole turtunut omalle ulkonäölle. Näen itseni uudessa valossa, Tuuli ihmettelee.


Selviytyjät Suomi

Tuulin lyhty sammui ja oli aika lähteä pois kisasta. Tuuli jatkaa kuitenkin ohjelmassa tuomaristossa, joka päättää lopussa voittajan. Kuva: Nelonen


Tuuli avaa puhelimensa, mutta pelkästään valokuvausta varten.

-Mulla ei ole ollut yhtään ikävä kännykkää. Aion sammuttaa tän heti kuvan ottamisen jälkeen. Olen kännykässä kiinni joka ikinen päivä, mua jopa ahdistaa, että mun pitää avata tää ja ottaa se kuva!, Tuuli parahtaa.


Lue Tuulin vaiheista Farmi Suomi -kisassa: Apua! Farmi-kisaaja saa sairaskohtauksen kesken kuvausten - "Vaadin itseltäni liikaa"


Selviytyjät Suomi sunnuntaisin klo 19.30 Nelosella ja Ruudussa.

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Lähde: ruutu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»