Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Rakastavaiset Sami Yaffa ja Meeri Koutaniemi avaavat rohkeasti kahden taiteilijan suhdetta tv:ssä

Luovia suhteita on uusi tv-sarja taiteilijapareista.

24.1.2021 klo 7:00

Luovia suhteita

Meeri Koutaniemi & Sami Yaffa. Kuva: Maria Seppälä / Yle


Rockmies Sami Yaffan ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen tyylit ovat erilaisia, mutta yhteistä on havahtuminen ja uuden oppiminen. Yhteistä heille on myös maailmankansalaisuus.


Sami Yaffa aloitti bändiuran jo 16-vuotiaana Pelle Miljoonan kokoonpanossa. Hanoi Rocks vei nuoren Yaffan maistaman maailmantähteyttä. Mies on nähty basson varressa myös mm. New York Dolls ja Demolition 23 -bändeissä. Viime vuosina Yaffa on tehnyt musiikin lisäksi musiikkiohjelmia tv:seen.


Sami Yaffa jakoi parin 4. vuotisen yhdessäolon kunniaksi kuvia Instagramissa. Klikkaa nuolta oikealla nähdäksesi kaikki kuvat:



Meeri Koutaniemi on arvostettu valokuvaaja, joka tunnetaan erityisesti ihmisoikeuksia ja vähemmistöjä käsittelevistä kuvareportaaseista ja henkilökuvista. Koutaniemi on kiertänyt kuvaamassa eri puolilla maailmaa mm. Kaakkois-Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.


Lue lisää: Kuuma ja sähäkkä Meeri Koutaniemi flirttaili Tanssii Tähtien Kanssa livessä- Rokkari-rakas kannusti



Luovia suhteita

Meeri Koutaniemi tanssi opettajansa Matti Puron kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -finaaliin v. 2019. Kuva: MTV3


Luovia suhteita on uusi tv-sarja taiteilijapareista. Nyt syväsukelletaan siihen, miten kaksi ihmistä muuttaa toistensa maailmaa. Sarja näyttää luovan työn kirkkaimmat hetket, mutta myös suhteeseen kuuluvan särön ja vallankäytön.


Päähenkilöt kertovat toisistaan, eivät itsestään. Kohteena on sekä työpareja että parisuhteessa eläviä työpareja. Mukana ovat Sami Yaffan ja Meeri Koutaniemen lisäksi Jarno Kantanen & Saara Kantanen, Jussi Pelkonen & Aleksi Ripatti, Ruusu Haarla & Seidi Haarla, Ali Saad & Sanna Salmenkallio sekä Meri Korpela & Akseli Korpela.


Luovia suhteita Yle Teema ti 26.01. klo 21.45

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»