Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

MTV: Ensitreffit alttarilla -suosikkisarja uudistuu isosti - Nämä merkittävät muutokset paljastettu!

Katsojien suosikkiohjelma Ensitreffit alttarilla uudistuu.

11.2.2025 klo 13:39

Ensitreffit alttarillaKuvituskuva, kuva: MTV3


Tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi on jo 12. lajiaan. Sarjassa on nähty ikimuistoisia rakkaustarinoita, mutta myös floppeja. Moni muistaa esimerkiksi ohjelmassa tutustuneet ja rakastuneet Larin ja Niinan, Venlan ja Karlin sekä Anniinan ja Villen.


Viime kaudella eli 11. kaudella yhdenkään pariskunnan liitto ei jatkunut viimeisen jakson jälkeen. Tuolloin "pisimmälle" avioliitossaan pääsivät Jenni ja Jyrki, mutta liitto ei kestänyt.


MTV:n Ensitreffit-vlogissa eronnut Jenni antoi kriittistä palautetta ohjelmasta v. 2024 mm näin:

-Hakuprosessissa mun mielestä hyvin heikosti (selvitettiin talousasiat). Siinä hakuprosessissa oli varmasti 1 200 000 kysymystä, mutta tosi vähän talouteen liittyen tai konkreettisiin juttuihin, että jos haluaa vaikka perhettä, niin onko jo säästänyt tai muuta. Vakityöpaikkaa ei kysytty, ei, Jenni kritisoi.


Ensitreffit alttarillaJenni ja Jyrki menivät naimisiin Ensitreffit alttarilla -realityssä, mutta liitto ei kestänyt, kuva: MTV3


Nyt MTV Uutiset on paljastanut, että ohjelmassa on tulossa muutoksia. Uudella kaudella tulee muutos asiantuntijoiden joukkoon, sillä ohjelmassa ei nähdä asiantuntijana Kari Kanalaa, eikä Tapani Alasta.


Ensitreffit alttarillaEnsitreffit-asiantuntijat Tapani Alanen, Kari Kanala ja Hanna Myllymaa, kuva: MTV3


MTV Uutiset kertoo, että uudistuva Ensitreffit alttarilla -kausi käynnistyy ilman julkkispappi Kanalaa, joka oli mukana kaksi ensimmäistä kautta ja kausilla 6-11. Tulevalla kaudella ei nähdä myöskään psykoterapeutti, seksuaali- ja pariterapeutti Alasta, joka oli mukana kolme viimeisintä kautta.


Lue myös: Harvinainen kuva! Ensitreffit-asiantuntija Tapani Alanen esittelee miehensä - Anssi-rakas on tässä!


Lue myös: MTV: Jyrkistä eronnut Jenni kritisoi kovin sanoin Ensitreffit-ohjelmaa: "Ei esimerkiksi kysytty..."


Lue myös: IS: Mitä kuuluu? Ensitreffit Lari ja Niina paljastavat - Stressiä ja kritiikkiä tuli: "Se olikin..."


Lue myös: MTV: Ensitreffit Matti tekee paljastuksia ohjelman kulissien takaa: "Ei se sellainen ollut, mitä..."


Ensitreffit alttarilla on MTV:n ohjelmistoa, ohjelma alkaa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana MTV3 ja MTV Katsomo.

Ensitreffit uusinnat tv:ssä.

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi


Lähde: MTV Uutiset


Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»