Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Kaikki synnit 2. kausi starttaa - Nyt murhat ja hurmoksellinen naislahko vavisuttaa lestadiolaisia

Kaikki synnit 2. kausi sijoittuu vuoteen 1999. Päärooleissa Matti Ristinen, Laura Malmivaara ja Inka Kallén.

16.6.2022 klo 10:00

Kaikki synnit

Jussi Ritola (Matti Ristinen), kuva: MRP Matila Röhr Productions Oy / Yle



On vuosi 1999. Varjakan paikallispoliisi Jussi Ritola (Matti Ristinen) alkaa selvittää vaimonsa työkavereiden kuolemaa. Uhrit ovat kehitelleet mullistavaa kosketusnäyttöä uskovaisen yrittäjän firmassa ja koko kylä on päässyt mukaan kansainväliseen teknologianousuun.

Kaikki synnit

Laura Malmivaara näyttelee karismaattista Anu Leinosta, joka johtaa hurmoksellista Millennium-naislahkoa, kuva: MRP Matila Röhr Productions Oy / Yle


Kun Ritola tutkii pariskunnan murhaa, uskovaiset alkavat suojella omiaan. Lestadiolaisyhteisöä ravistelee myös paikkakunnalle saapunut naisten johtama liike, joka julistaa uuden ajan alkua.


Vuosituhat lähestyy loppuaan ja kaiken yllä leijuu epämääräinen maailmanlopun odotus, kun Ritolan murhatutkimus johtaa hänen oman elämänsä ja yhteisön kriisiin.


Kaikki synnit

Meeri (Inka Kallén), kuva: MRP Matila Röhr Productions Oy / Yle


Sarjan ovat käsikirjoittaneet Mika Ronkainen ja Venla Aakko. Ohjauksesta vastaa Ronkainen.


(1–6, S2, Suomi 2020)


Kaikki synnit 10.7. alkaen Yle TV1 klo 21.05 ja 4.7. kaikki jaksot Yle Areenassa

Katso tv-ohjelman ajat Telsu.fi

Kirsti Kurki-Myllymäki

Suosittelemme
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat