Suvi Teräsniska, kuva: K. Kurki
Suvi Teräsniska on tekemässä konserttikiertueen tänä keväänä ja teemana on iltalaulut. Konserttipaikkana ovat kirkot, vaikkeivat laulut ole hengellistä musiikkia.
Teräsniska oli vieraana Huomenta Suomi -ohjelmassa, jossa hän kertoi mm. iltalaulujen merkityksestä elämässään sekä omasta nuoruudestaan ja vanhenemisesta.
Suvi Teräsniska pohtii omaa elämäänsä 36-vuoden iässä näin:
-Vaikka hetkittäin tuntuu, että olisi ihana palata sellaiseen huolettoman lukiolaistytön elämään, vaikka silloin oli kriisejä, mutta ne oli toisenlaisia sellaisella 16-vuotiaalla. Olen tosi onnellinen siitä, että olen tänä päivänä kohta 37-vuotiaana tässä paikassa. Mun ei enää tartte elää sitä nuoruutta, Teräsniska avaa haastattelussa ikääntymisen positiivista puolista.
Suvi Teräsniska lähtee konserttikiertueelle keväällä ja teemana on iltalaulut. Kuva lainattu Suvi Teräsniskan Instagram-tililtä:
Teräsniska alkoi tehdä töitä laulajana jo hyvin nuorena. Hän otti v. 2006 yhteyttä Yö-yhtyeen Olli Lindholmiin ja pääsi laulamaan taustoja yhtyeen keikoille. Vuonna 2027 tulee 20 vuotta siitä, kun hän aloitti sooloartistina.
Suosikkiartisti tekee paljastuksen haastattelussa omasta nuoruudestaan, joka oli erityislainen:
-Siellä on asioita, mitä on jäänyt multa kokematta, koska mä olen lähtenyt niin nuorena tähän maailmaan mukaan ja olen alkanut tehdä töitä, olen perustanut yrityksen. Mä en ole elänyt esimerkiksi haalarielämä on jäänyt multa ihan välistä.
Teräsniska saa seurata tänä päivänä läheltä opiskelijaelämää haalareineen:
-Mä seuraan nyt innokkaasti, kun mua 10 vuotta nuorempi pikkuveljeni ompelee niitä merkkejä haalariin ja käy kaiken maailman... Niillä on niin paljon kaikenlaista hauskan kuulosta häppeningiä. Sitä mä ehkä vähän kaipaan, suosikkiartisti pohtii.
Teräsniska oli vieraana Huomenta Suomi -ohjelmassa pe 16.1.
Huomenta Suomi MTV3 ja MTV Katsomo
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi





